Meille tuli oikea kuusi





Nämä kuvat ladatessani mietin hetken, että kylläpäs onkin epäselviä kuvia, mutta nyt ei ole parempiakaan tarjolla.. Tässä siis meidän joulukuusi. Kuvista huolimatta kuusi on oikein ihana.

Käytiin lauantaina treffeillä keskustassa ja samalla matkalla haettiin kuusi. Sunnuntaina se koristeltiin ja siitä saakka sitä on ihasteltu ja yksi meistä ahkerasti maistellut. Kuusi on 210 cm pitkä ja sopii täydellisesti meille. Tämä on minulle ensimmäinen oikea kuusi sitten lapsuuden joulujen ja voin jo nyt sanoa, että tuskin viimeinen.

Kuusen lisäksi meillä on joulun tunnelmaa tuonut minun joulukalenteri, jonka sain mieheltäni lahjaksi. Se on meikkikalenteri, josta on paljastunut jo vaikka mitä ihanaa mm. erilaisia kasvonaamiota, huulirasva, luomiväri jne. Kalenteri oli ihana yllätys. Hyvin olen malttanut aukaista luukut oikeaan aikaan.

Nämä pienet asiat tuovat kyllä iloa näihin muuten hyvinkin arkisiin päiviin ja menivätpä ne viikonlopun treffitkin ihan mukavasti. Hyvää ruokaa hyvässä seurassa.

Ruut

Ei kommentteja