Joulukysely

Enää kolme yötä jouluun. 

Täällä odotetaan jo huomista työpäivää ja sitä, että sen jälkeen pääseekin rauhoittumaan joulun tunnelmaan. Itselläni alkaa reilun viikon loma ja sitä on odotettu kovasti. Tarkoituksena nauttia sukulaisten seurasta ja siitä ettei ole muutamaan päivään kiire mihinkään. Toki aiotaan myös syödä hyvin ja herätä ilman herätyskelloa. Vähän luulen, että tietokone jää kotiin joulun ajaksi ja palailen sitten meidän reissun jälkeen takaisin blogin pariin. Tässä vielä tämmöinen jouluinen kysely, jonka bongasin blogeista. 


Piparit vai joulutortut?
Joulutortut. Mun tehtävä on tänä vuonna tehdä meidän joulupöytään tortut. Tykkään just sellasista perinteisistä tortuista luumuhillolla, joten toivottavasti sukulaisetkin. 

Riisipuuro vai luumukiisseli?
Riisipuuro. Tosin meillä ei oo tainnu koskaan puuro kuulua joulun ruokiin kotona. 

Ikimuistoisin joululahjasi?
Oikeastaan se ei ole mikään tavara vaan se, että mun serkut tuli yllärinä Itävallasta meille aattona. Muistan varmasti aina sen päivän! Tavaroista ehkä teininä saadut stereot. Muistan, että ne tuntu niin hienoilta silloin. 

Joulukinkku, kalapöytä vai joululaatikot?
Toki näistä menee kaikki, mutta jos yks pitäis valita niin olis se kinkku. Kinkkua leivän päälle ja sinappia siihen, nam!

Parasta joulussa?
Yhteiset hetket niiden omiensa kanssa. 

Huonointa joulussa?
Lahjojen paketointi on mulle aina hyvinkin hankala osuus. Tykkään ostaa lahjoja, mutta antaisin mielelläni jonkun muun ne paketoida. Kuvassa näkyvät aiheutti taas muutaman huokauksen, mutta kivoja niistä tuli silti ;) 

Mitä aiot tehdä jouluaattona?
Tää joulu tulee olemaan erilainen. Ensimmäistä kertaa en vietä sitä vanhempieni kotona vaan lähdetäään koko suku vähän kauemmas aatoks ja sitä odotellaan kovasti. Plus "anoppilassa" tietenkin. :) 

Entä uutena vuotena?
Ei mitään tietoa vielä. En oo ajatellut koko asiaa. 

Antaa vai ottaa?
Antaa. On niin kiva miettiä pieniä lahjoja niille rakkailleen ja katsoa pienten iloa, kun lahjoja avaavat. 

Lempi joululeffa?
The Holiday! Pitääkin ehdottaa tuolle toiselle, että katottais se :)

Onko sinulla joulukalenteri?
Laatikoita siivotessa löysin meidän edellisen kalenterin, jossa oli vieläkin suklaat tallella. Tänä vuonna en enää kalenteria hankkinut ihan just sen takia, etten muista ikinä aukaista niitä luukkuja. Tosin ehkä mulla vaan ei oo ollu tarpeeks mielenkiintoisia kalentereita. 



Lempi joululaulu?
Himlen i min famn.
Jouluyö, juhlayö

Lempi joulutuoksu?
Kuusen tuoksu. 

Milloin on sopivaa hankkia kuusi?
Oon sitä mieltä, että just silloin kun niin haluaa. Ei kai siihen mitään sääntöä oo. 

Mihin aikaan päivästä avaat joululahjat aattona?
Yleensä ollaan avattu joskus iltapäivällä ihan jo senkin takia, että ei oo haluttu kiduttaa noita pienimpiä kovin pitkään ja toiseks meillä ei oo aattoisin ollu kovin muuta ohjelmaa kun syöminen ja lahjojen aukaisu. Lahjatkin on yleensä kuusen alla jo valmiina ja pukki tuo vaan muutaman paketin lapsille. Oon tässäkin vähän sitä mieltä, että miks pitkittämään sitä, kun siinä sitten lasten leikkiessä lahjoillaan voi aikuiset keskittyä syömään ja olemaan :) Toki jokaisella omat tapansa.  

Onko kaikki lahjat jo hankittu?
On onneks ja paketissa myös. Tänä jouluna oltiin tehokkaita ja saatiin aika nopeasti kaikki lahjat hankittua. Hyvällä yhteispelillä tää homma vaan hoituu :)

Oikein ihanaa joulua ihan jokaiselle <3 

Ruut

4 kommenttia

  1. Mukava kysely!
    Oikein ihanaa ja rentouttavaa Joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Täällä on kyllä nautittu ihan joka hetkestä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Jossu. Mukavaa on ollut, toivottavasti sielläkin!

      Poista