ikävä

Mummo kulta, tähtiin sulle vilkutamme. Kuule siellä taivahassa, mummo sua rakastamme. 

Näin luki tänä syksynä omalla facebook seinälläni. Pyhäinpäivänä moni muistelee läheisiään, jotka eivät enää tääällä ole. Ehkä osa sytyttää kynttilän heidän muistolleen ja osa suuntaa askeleensa kohti hautausmaan portteja. Varmasti on myös heitä, joille päivä oli tavallinen päivä muiden joukossa. Kukin tavallaan. 

Itse jouduin hyvästelemään tänä vuonna elämäni ensimmäisen kerran yhden isovanhemmistani. Mummon poissaolon on ymmärtänyt hiljalleen vasta ihan viime kuukausina. Hän oli osa elämääni 36-vuotta ja iso osa olikin. Välillä sitä on vaikea käsittää, ettei häntä enää ole. Ikävä iskee usein. Ikävä on myös serkkujani, jotka lähtivät aivan liian nuorena. Toinen heistä oli yksi parhaimmista ystävistäni. Heidän haudallaan minulla on tapana käydä aina jouluisin ja lähes aina siitä hautausmaan ohi ajaessa tulevat he mieleeni. Minulle itselleni hautausmaalla käyminen on ollut jotenkin tärkeä asia. Tuntuu ihanalta pysähtyä hetkeksi ja antaa muistojen tulla. Siellä ne rakkaat pysyvät sydämessä ja muistoissa. Siinä pienessä hetkessä sydän huokaa, minulla on ikävä sinua. 

Ehkä näissä hetkissä muistaa myös sen, miten tärkeitä ne vielä siinä lähellä olevat ovat. Miten onnellinen heistä onkaan ja miten tärkeää on kertoa se vielä mahdollisimman monta kertaa. Heidän kanssa on vielä mahdollisuus tehdä ja kokea monenlaista. Heitä ikävöidessä voi ottaa puhelimen käteen ja soittaa. Samalla tietäen, että siellä toisessa päässä vastataan. Ne oman elämän rakkaat. Heistä ei tunnu saavan tarpeekseen ja heitä ajatellessa olo on onnellinen. Hetkessä mieli täyttyy suunnitelmista ja unelmista. Elämästä heidän kanssaan. 

Tällaisia mietteitä tänään. Nyt oikein mukavaa sunnuntain alkuiltaa. Täällä valmistaudutaan hiljalleen ensi viikkoon. Silitetään paitoja, mietitään eväitä ja tarkistetaan kalenterin merkinnät. 

Ruut

Pyhäinpäivä

Olen ollut nyt viikonlopun yksin kotona, mikä on tuntunut hieman oudolta. Aluksi tietysti aloitin siivoamalla koko asunnon, mutta sen jälkeen vähän aikaa vaan ihmettelin, että mitä sitä tekisi. No, laitoin Lipstic Junglen pyörimään ja selailin netistä laukkuja, kenkiä ja sisustusjuttuja. (En tosin tilannu mitään, kun en löytäny ihan niin täydellisiä saappaita, meille sopivaa mattoa, enkö osannu päättää tauluista tai laukuista). Sen jälkeen oon leiponu joulutorttuja ja kiharrellu hiuksia. Vähän mua huvitti, kun mies soitteli ja kysyi, että mitä oon tehny. Mitä ne naiset nyt yleensä tekee, kun miehet ei oo kotona? Vielä tuossa pöydällä odottaa pino sisustuslehtiä ja ehkä illalla voisin vähän hemmotella itseäni kasvonaamion ja kuorinnan avulla ;) Täytyy kyllä myöntää, että en mä ihan aina näin naiselilinen oo, mutta just nyt otan tästä päivästä kaiken naisenergian, mitä vaan saan. Salaa tietysti odotan huomista ja toista kotiin. 

Koti siistinä ja pöytä täynnä herkkuja. Ihan parasta. Saan vielä illaks tänne kolme naista iltaa kanssani viettämään. Tarkoitus olis ihan vaan pelailla lautapelejä ja oleilla. Tää antoi myös hyvän syyn leipoa tän talven ensimmäiset joulutortut. 

Nyt sytyttelemään loputkin kynttilät ja sipaisemaan puuteria nenänpäähän. Mukavaa pyhäinpäivän iltaa myös sinne teille. 

Ruut

Keskiviikon kollaasi

Piti ihan hetken miettiä, että onko tänään tosiaan vasta keskiviikko. Onhan se. Tuntuu, että tämä viikko on ollut niin pitkä ja loppua ei näy. Tässä kumminkin vielä hetkeksi viime viikonlopun tunnelmia. 

Vanhempieni koti on täynnä erilaisia pieniä yksityiskohtia. Tämä omakotitalo sijaitsee lähellä keskustaa viihtyisällä asuinalueella, jossa metsä ja järvi ovat muutaman askeleen päässä. Neljä huonetta, keittiö, olohuone, sauna ja vessa. Tilaa riittää vanhemmilleni hyvin, mutta toisaalta taas joskus viikonloppuisin tuntuu, että sitä saisi olla enemmänkin. Me "vieraat" ollaan onneksi totuttu siihen, että nukutaan lähes missä vaan, mistä tilaa milloinkin sattuu löytymään. Onhan se toisaalta mukavakin, että joitain sisaruksia paikalle sattuu yhtä aikaa, kun osan kanssa tapaamiset ovat lähinnä jouluna ja kesäisin. Meitä lapsia on neljä ja vain yksi meistä on tässä kodissa oikeasti asunut, mutta ihan kotoisa olo siellä silti tulee. Ainoastaan kokkaillessa meinaa välillä epätoivo iskeä, kun en löydä mitään välineitä, kuten joskus aikoinaan lapsuudenkodistani löysin. Itse käyn vanhempieni luona yleensä kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Välillä ollaan yötä ja välillä vain ohikulkumatkalla. 

Mietin, että jos minun pitäisi kuvailla tätä kotia jotenkin sanoisin, että se on kodikas ja tänne on hyvä tulla. Täällä tekee heti mieli keittää kuppi kahvia ja istua sohvalle selailemaan uusimpia lehtiä. Siinä samalla tietysti syödä lähes kaikkea, mitä kaapista sattuu löytymään. Tämän kodin herkkukaapin oven tietävät ihan ne pienimmätkin vieraat. Tänne tullessa et voi olla ihan varma, että onko tarjolla herkkujen lisäksi ruokaa, mutta viimeistään sillloin, kun astut ovesta sisään lähdetään kauppaan. Tässä kodissa ulkoillaan paljon ja tykätään istua hämärässä. Mieluiten vain takkatulen ja kynttilöiden valossa. Täällä kuuluu musiikkia, välillä niin kovaa, että puhuminen on mahdotonta. Rummut ja erilaiset levyt ovat kovassa käytössä. Silti suurimmaksi osaksi täällä on hyvinkin hiljaista ja rauhallista. Tässä kodissa saunotaan aika usein. Saunan jälkeen katselleen hetki televisioita tai valitaan joku elokuva, jota yhdessä katsotaan. Nukkumaan mennään ajoissa ja aamulla herätään usein ennen kukkoa. Tämän kodin läheltä löytyy monien sukulaisten koteja ja heitä saattaa tupsahdella ovista aina hyvinkin yllättäen. Silloin juodaan kuppi kahvia ja istutaan hetkeksi. Tämän kodin toinen asukas touhuaa taukoamatta ja toisella on aina aikaa kahville. Tässä kodissa viihtyisit varmasti sinäkin.

Mukavaa alkanutta marraskuuta. 

Ruut