Kesän lapsi





Tuntuu melkein ihmeelliseltä, että nyt ollaan oikeasti kesäkuussa. Toistaiseksi kesäkuun ensimmäinen on alkanut aurinkoisissa merkeissä, mutta vähän tuossa ehdin jo katsella teidän snäppejä. Näyttäisi siltä, että Jyväskylässä sataa lunta. Ei siis ehkä mene kauaa, että se lumisade on myös täällä. Tosin kyllä muistan aika monta juhannustakin viettäneeni hyvin lämpimästi pukeutuneena, että ei tämä nyt niin ihmeellistä ole. 

Kesäkuu. Nyt alkoi minunkin kesä. Mainoksessa lauletaan, että "kesän lapsi mä oon". Oon sitä ihan oikeastikin. Mun syntymäpäivänä kun ollaan niin keskellä kesää kun vaan voidaan. Tässä kuussa sitä täytetään oikeasti jo 36. Sitten ollaan oikeasti jo lähempänä seuraavia pyöreitä ja vastahan mä edellisiä juhlin. En ymmärrä, että mihin tää aika menee. 

Meidän pienien kesäsuunnitelmien lisäks toivon kesältä kolmea asiaa: 

hetkiä järvellä
hetkiä kahvikupin äärellä
hetkiä kirjan ääressä



Järvelle ja sen läheisyyteen päästään onneks tässä meilläkin, mutta mökille tekis myös mieli. Kahvittelua ystävien kanssa, kotona tai ihan vaan yksin. Kesä on usein sellaista aikaa, että silloin näkee niitäkin, joita ei muuten koko vuonna ole sattunut näkemään. Toivottavasti tää kesä ei tee siihen asiaan poikkeusta. Sitten ne kirjat. Kaikkein mukavinta olis tietysti mennä tuonne ulos ja istua siellä lukemassa, mutta on tää sohvakin hyvä. Pitäiskin tehdä taas reissu kirjastoon. Kovasti toivon löytäväni jostain Eve Hietamiehen Hammaskeiju- kirjan. Tykkäsin jo aiemmista, joten luotan, että tämäkin viihdyttäis. 


Aika ihanaa, että se kesä sieltä alkoi. Kyllä sitä on jo odotettukin. Toivotaan, että tästä tulis hyvä kesä. 

Mukavaa kesäkuun ensimmäistä myös sinne teille!

Ruut

6 kommenttia

  1. Kiitos! Täällä länsirannikolla on hyvin aurinkoista, mutta tuulee todella kovasti. Eli, vaatetta reilusti päälle!
    Toivottavasti se kesä ja lämpimät tulee pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä täälläkin on onneksi lämmintä tai suurimmaksi osaksi vaihtelee tosi paljon. Tunnin sisällä saattaa olla hyvinkin aurinkoista ja sitten taas kovinkin pimeää :) Nauttikaa te siellä auringosta :)

      Poista
  2. Ihania kuvia <3
    Se hammaskeiju oli tosi hyvä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että se vois olla hyvä. Voi kun saisin sen pian jostain!

      Poista
  3. Kyllä kesästä hyvä tulee, ihan varmasti!! :) Ei tätä raekuuroa montaa päivää kestä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä :) Täällä onneksi pahimmilta kuuroilta vältyttiin, mutta hieman on viileää :) Onneksi ne säät ei estä sitä, että kesästä voi nauttia!

      Poista