Viikon kuvia





Keskiviikon kollaasi jäi ihan vaan koska eilen tulin kotiin vasta kovin myöhään ja siinä telkkaria katsellessa ja sohvalla loikoillessa alkoi jo nopeati nukuttamaan, eikä ajatus enää kulkenut. Onneksi puhelimeen oli tallentunut taas muutama kuva menneeltä viikolta. Täällä on luettu kirjoja ja oleiltu ulkona. Meidän lenkkimaisemat on olleet kohdillaan ja tässä lähellä on sellainen pieni lenkki, jota tykätään monesti iltaisin kiertää ja välillä vaan istahtaa rantaan kiven päälle ja nauttia auringosta ja olla vähän kuin mökillä. Noin muuten päiviin on mahtunut päivä kaupungissa, ystävien tapaamista, pesäpallopeli yms. 

Mukavia hetkiä, mutta täytyy kyllä rehellisyyden nimissä todeta, että kesäfiilis otti ja katos. En ole koskaan antanut ilmojen vaikuttaa muhun tai muutenkaan kaivannut sen suurempia fiilistelyjä, mutta nyt vaan jotenkin tökkii ja pahasti. Siellä urheilukentällä ollessa iski päähän masentava ajatus ja sanoinkin miehelle, että me ollaan muuten oltu kohta koko vuos näissä tuulipuvuissa. Eipä siinä mitään, näin Suomessa asuvana hyvään tuulipukuun näköjään kannattaa todella panostaa, koska sitä tulee taatusti pidettyä! Olkoon siis tässäkin tuo alempi kuva muistuttamassa siitä, että kyllä niitä kesäisiä mekkojakin on tullut välillä pidettyä ;) 

Kai se on vaan lopetettava se haikailu kesäisen olon perään. Onhan se totta, että koko vuoden pois töistä olleena kesäfiilis on muutenkin vähän erilainen kun silloin kun jää kesälomalle. Sateista huolimatta ulkona on nyt ihan mielettömän kaunista ja ei sitä voi kun ihailla. Tämäkin viikko onneks vetelee taas loppuaan arkipäivien osalta ja huomenna voi viikonloppu alkaa. Meillä onkin ihan kivoja suunnitelmia, joten viikonloppua on odotettu.

Nyt mä käperryn sohvalle ja laitan Greyn anatomian 9. kauden pyörimään enkä nouse kun vasta toisen tullessa töistä kotiin. Ehkä käyn keittämässä vielä pannullisen kahvia ja napostelen mansikoita samalla.

Mukavia kesäisiä päiviä sinne myös ;) 

ja hei, tänään on kansainvälinen suutelupäivä, joten muistakaa pussailla. Kenellä muulla tulee heti mieleen Pieni Merenneito- elokuvasta laulu, jossa lauletaan "Siinä hän on, istuu aivan eessä sun. Sanoja ei löydykään, mutta onhan hän kaunis. Jo nyt jo pussaa tyttöä. Pussaa jo vaan.."

Ruut


6 kommenttia

  1. Kiva kuvakollaasi.Täällä on niin sateista ettei oikein kuvailut onnistu.Mutta jospa kelit paranee vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parani näköjään sitten oikein kunnolla ja niistä on täälläkin nyt nautittu :)

      Poista
  2. Ei sais tietenkään nauraa, kun toiselta on kesäfiilis karkuteillä, mutta toi mitä sanoit noista tuulipuvuista pisti hymyilyttämään! :D Koska se on kyllä niin totta! Just tänään mietin, että eipä ole tarvinnut paljon "kesävaatteita" käyttää. Mä olen tosin muutama vuosi sitten ratkaissut sen niin, että pukeudun kerroksiin ja käytän ns. kesävaatteita sujuvasti ympäri vuoden. Laitan villapaidan alle jonkun kesäisen pitsitopin, joka sitten vähän pilkistää sieltä helman alta jne.

    Kivaa viikonloppua Ruut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oikeasti sanoin sen itsekin lähes naureskellen :) Nytkin viikonlopuksi pakattiin tuulipuvut mukaan, mutta eipä niitä tarvinnut ;) Täälläkin käytössä topit vuoden ympäri, koska kivahan sitä on niitäkin käyttää, eikä vaan odottaa helteitä.

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Täällä kans kevään ja kesän käytetyin asu on ollut kuoritakki ja kyllä harmittaa, kun kunnon kesää ei ole vielä ollut. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa täällä Suomessa tuulipuku ostaa :) Toisaalta ois kiva, että niitä ois useita, ettei ala kyllästyttämään kun aina on samat vaatteet päällä, mutta onneks noi ilmat taas anto hieman periks ja tuulipuvun pysty hetkeks laittaa naulakkoon ;)

      Poista