Tänään


Mitä teet juuri nyt?
Istun sohvalla tietokoneella ja odottelen, että pääsen saunaan.

Mitä on päälläsi? 
Harmaat olohousut, t-paita ja fleece, sekä tietysti villasukat.

Mitä viimeksi ostit kaupasta? 
Eilen käytiin ostamassa viikonlopun ruoat.

Mitä olet tehnyt tänään? 
Aamulla nukuttiin pitkään. Oltiin illalla vähän hassuja ja päätettiin elää vaarallisesti ja nukahtaa sänkyyn niin että molempien päät oli siellä missä jalat yleensä. Katsottiin elokuvaa ja ei vaan jaksettu kääntyä. Itse löin sitten yöllä nenän tosi kovaa seinään ja J heräs selkä kipeänä. Näin vanhana on vaarallista tuollai revitellä ;) Aamulla syötiin rauhassa aamiasta, jonka jälkeen siivosin koko asunnon. Sitten yksi jakso Salaisia kansioita. Hetki hiitoa televisiosta ja sitten ulkoilemaan. Heitettiin todella pitkä lenkki, jonka jälkeen valmistin ruokaa.

Mitä olet syönyt tänään?
Aamulla paahtoleipää, jonka päällä lohta sekä muutama kuppi kahvia. Päivälliseksi kanaa, vihanneksia ja nuudelia. Illalla syön ehkä muutaman suklaan.


Mitä päivän ohjelmaasi kuuluu? 
Sanoin jo aamulla, että haluaisin ulkoilla ja käydä saunassa. Kohta on molemmat ohjelmat suoritettu. Ei siis mitään kovin ihmeellistä tänä lauantaina.

Mitä on to-do listallasi? 
Nyt taitaa sellainen lista olla vaan töissä. Pesin tänään uunin, eilen kirjoitin ystävälle pitkän mailin, viikolla käytiin äänestämässä, joten ei taida olla mitään to-do listaa nyt.

Mitä hyvää ja huonoa tässä päivässä on ollut? 
Hyvä on ollut päivä ja toivotaan, että niin jatkuukin. Jos jotain huonoa pitää keksiä niin aamulla valitin, että mun hiukset näyttää samalta kun Anne Kukkohovin muutoksissa ne päät ennen muutosta. En tiiä mitä niille oli yön aikana tapahtunu..


Kuvat ei muuten ole tältä päivältä vaan 25.12.2017 otettu kun käytiin lomalla lenkillä. Tänään mun puhelin jääty siinä lenkkeillessä ja muutaman kuvan jälkeen sammu kokonaan. Nyt taas onneksi toimii.

Mukavaa lauantaita sinne teille myös!

Ruut

2 kommenttia

  1. Mukava postaus!
    Ja, oikein ihanaa pakakspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäsit <3 näitä on mukava tehdä välillä kun tuntuu, ettei tavallisessa viikonlopussa tai viikossa ole muuten ihmeellistä sanottavaa :)

      Poista