Ehkä se on niin, ettei koskaan pitäisi mennä kehumaan oloa tai sitä, että joku paikka alkaa olla terve. Eilen taas muistin, että miks olen vielä kotona. Ilta meni käytännössä kokonaan ihan pilalle, mutta eipä sillä, että voisin valittaa. En voi, koska mulla ei oikeasti ollut mitään hätää. Mulle tehtiin iltapalaa ja keitettiin teetä ja vielä aamulla mun viereen aseteltiin kirja, puhelin ja vesilasi, että nyt varmasti pärjään. Tänään onneks jo parempi päivä ja kävinkin tuolla ulkona kävelemässä, kun on niin ihana ilma. Aurinkoa ja lintujen laulua, tuntui jo aika keväiseltä. Tein vielä lettutaikinan jääkaappiin odottelemaan. Jospa saatais iltapäivällä pidettyä pikku lettukestit.
Eilen päivällä ehdin tehdä reissun kirjastoon. Jotenkin mulla on taas tullut halu lukea. Osittain varmaan siks, että en oo just nyt koukussa mihinkään sarjaan. Muutama kiinnostava viikkolaina olis siellä ollut, mutta onneksi maltoin mieleni. Nyt ei ihan niin kiire oo saada kirjaa loppuun, kun voi niitä useamman viikon rauhassa lueskella.
Nyt tietokone kiinni ja kirja käteen. Mun tän päivän suunnitelmat on suunnilleen siinä. Ulkoilun ja lumitöiden jälkeen kun täällä on jo siivottu ja tehty ruokaa. En oiken osaa heittäytyä "vapaalle", ellei asunto ole edes jotenkin siisti.
Oikein mukavaa torstaita sinne teille myös.
Ruut
Ei kommentteja