keskiviikon kollaasi

Hei vaan ja mukavaa keskiviikkoa. Melkein jo luulin, että tämän päivän kollaasi jää tekemättä. Vietin koko päivän kaupungilla asioita hoitaen ja ystävän kanssa oleillen, joten kotiin palasi aika väsynyt nainen. Kello tosin tuossa piippailee, että olisi aika lähteä liikkeelle. Ei ehkä ymmärrä, että tänään on jo mun mielestä liikuttu tarpeeks. 

Tehokkaan päivän lisäks tänään oli myös aika jännä päivä. Yksi elämäni rakkaimmista lapsista aloitti eskarin. Vielä eilen illalla soiteltiin ja toinen kertoi, että vähän mahaan sattuu ja jännittää, mutta mieli taisi silti olla aika odottava. A muistuttaakin usein tätiä, että lasten pitää kasvaa. Johon minä vastaan, että ei, et saa kasvaa (meidän yhteinen leikki). Mielelläni pitäisin hänet aina sellaisena pikkuriikkisenä. Kasvaa kumminkin pitää ja elämää elää. Joskus lapsena se tuntui hyvinkin oudolta, kun aikuiset aina hokivat sitä kuinka vuodet vierivät ja aika kuluu niin nopeasti. Ehkä sen kaiken vasta tajuaakin aikuisena. Hyvä niin. Lapsena voi keskittyä ihan muihin juttuihin. 

Kesä on kulunut hurjaa vauhtia. On ollut sateisia päiviä ja aurinkoisia ja kaikkea siltä väliltä ;) Kesän herkkuja saa hyvin edelleen niin metsästä kuin omalta takapihalta ja jäätelöäkin ehkä vielä jaksaa sen muutaman syödä. On aikaa nauttia läheisten seurasta, juhlia ystävien kanssa ja viettää kiireettömiä kesäiltoja rannalla. Edelleen on myös onneksi aika vihreää. Ehkä on aika pysähtyä ihan hetkeksi ja huomata asioita siinä ympärillä. Ei se aika silti yhtään hitaampaa kulu, mutta joskus pienikin pysähtyminen saattaa olla aika hyvä juttu :) 

Ruut


2 kommenttia

  1. Kiva kollaasi! Kivaa tulevaa viikonloppua sinne ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :) Näitä kollaaseja on jotenkin vaan niin mukava aina tehdä. Varsinkin kun juttua riittäisi vaikka ja miten ;) Toivottavasti sielläkin on ollut mukava viikonloppu.

      Poista