Pönttövuoren tunnelilla


Sunnuntaina retkeiltiin. 

Oli reppu ja eväät ja kolme retkipaikkaa. Ensimmäisenä suunnattiin Pönttövuoren rautatietunnelille. Mieheni oli jostain paikasta kuullut ja minä laitoin navigaattoriin Pönttövuorentien ja sillä paikalle mentiin. Vasta myöhemmin luettiin, että monet menevät tänne juuri toisesta suunnasta, mutta meidän onneksi satuttiin paikasta, jota kehuttiin siksi "kauniimmaksi". 

Itse tunneli tuli eteemme aivan yllättäen, juuri samalla hetkellä kun kielsin miestäni enää ajamasta yhtään edemmäs sitä metsätietä. Jätettiin auto vähän matkan päähän ja käppäiltiin tunnelin aukolle. 

Sieltä tuleva viima oli kylmä ja olin sen tuntiessani lähdössä jo kävelemään takaisin autolle. Meistä toinen on se, joka haluaa tutkia kaikki paikat (mun ininä on siinä vaiheessa ihan turhaa). Jäätiin Lakan kanssa odottamaan siihen kamalan kylmälle tunnelin suulle. Täristiin molemmat jonkun aikaa ja kuunneltiin metsästä kuuluvia rasahduksia hetken aikaa. Ehkä todettin molemmat, että toisesta ei oo nyt tueksi ja turvaksi ja yhdessä juostiin autolle. Siellä istuttiin ja odotettiin (pitkään), että saatiin ukkeli takas autoon.

Tunneli on aivan suora. Toinen suuaukko näyttää olevan lähellä, mutta matkaa sinne kertyy 1223 metriä. Mieheni myös kertoi, että koko tunneli oli sisältä aivan pimeä ja vesi tippui katosta. En keksi mitään lahjusta, millä minut sinne saisi. Jos siellä on yhtään enemmän seikkailunhaluisia ihmisiä ja tuollainen kiinnostaa, niin suosittelen käymään paikalla. Lisää rautatietunnelista voitte lukea täältä

Retken loppu vietettiin vähän kesäisimmissä merkeissä rannoilla oleillen. Käytiin kahdella eri rannalla ihan vaan kävelemässä ja nautittiin siitä, että on kesä. Eväätkin tuli syötyä vasta kotona. Tuuli oli vähän liian kova eväsretkelle, mutta auttoi siihen, ettei hyttysiä ollut metsässä. 

Sellainen oli meidän sunnuntai. 

Tämä viikko onkin alkanut viiden herätyksillä, joita jatkuu aina perjantaihin saakka. Joten pian taas nukkumaan. Valvotaan sitten lomalla enemmän. 

Mukavaa iltaa teille!

Ruut