Pääsiänen



Pääsiäinen tekee tuloaan ja meillä se on näkynyt jo pienten pupujen muodossa. Kuvissa tosin niistä vaan toinen. Mustan samanlaisen ostin vähän myöhemmin.

Pääsiäinen on tänä vuonna jäänyt jotenkin ihan kokonaan pois ajatuksista. Johtuu varmasti pian sen jälkeen olevista häistä. Lisäksi on pieni stressi siitä, että miten ihmeessä saan kaikki työhommat tehtyä. Mieluummin siis tekisin ne pääsiäisen pyhtäkin töitä, että varmasti olisin aikataulussa. Ajatus pyhäpäivistä kuulostaa tällä hetkellä hyvinkin ahdistavalta ja tämä on varmasti ensimmäinen kerta koko elämässäni, että ajattelen näin.


Tiedän, että pieni vapaajakso tuossa välillä tekee varmasti hyvää, mutta miten ihmeessä osaan levätä, kun tiedän, että työt painavat päälle? Tiedän onneksi senkin, että tämä tällainen on vain väliaikaista ja muutaman viikon jälkeen ne kiireisimmät hommat on jo tehty. Siksi se pieni ahdistuskaan ei tunnu niin pahalta vaan tavallaan antaa virtaa myös siihen työntekoon.

Pääsiäisen suunnitelmia ei siis ole vielä tässä kodissa kovin pohdittu. Ehkä mennään pelkillä pupuilla ja ollaan vaan. Ehkä lähdetään käymään jossain tai tehdään jotain. Luulen, että ne asiat selviäivät vasta sitten lähempänä itse pääsiäistä. Ainut varma asia on se, että odottelen siskoni poikia tänne virpomaan. Olen perinteisesti tehnyt heille ihan kunnon pussit herkkuineen kaikkineen. Vieläkin muistellaan mieheni kanssa muutama vuosi takaperin ollutta pääsiäistä, kun ne pienet puput tulivat meidän oven taakse. Toisen silmät olivat niin suuret kun olla voi ja hän ojensi meitä kohti koriaan, joka oli täynnä karkkia. Halusi näyttää valtavaa saalistaan. Taisi olla ihmeellinen päivä hänelle. Tai sitä, kun se suurempi pupu ei suostunut antamaan meille viimeistä oksaansa vaan saatiin vaan hetki sitä ihailla :)


Joko siellä näkyy pääsiäinen teidän kotona? Tai on jo tehty suunnitelmia pääsiäistä varten?

Ps. Nyt on sitten jo perjantai, kun eilen unohdin tämän kirjoituksen julkaista. Taisin taas nukahtaa. Tänään ollaan vielä työpäivässä kiinni, joten nyt työkone auki ja hommiin.

Ruut

Ei kommentteja