Vuokrattiin mökki











Kun nyt päästiin tähän mökkeilyn makuun jo viime postauksessa, niin jatketaan siitä vielä vähän. Täällä kun viihdytään erittäin hyvin mökkimaisemissa. 

Ihan kesäloman viimeisellä viikolla me vuokrattiin mökki Airbnb kautta. Haluttiin sellainen, joka olisi lähellä meitä ja jossa olisi kaikki tarpeellinen tai oikeastaan kaivattiin vain järvea ja venettä. Sen verran lämpimiä oli päivät tuolla viikolla. Saatiin paljukin. Hetki mietittiin, että onko tarpeellista edes lämmittää paljua tuolla ilmalla, mutta lopulta me paljuiltiin aika monta tuntia ja vielä aamullakin. Rakastan ammeita ja palju noissa maisemissa oli jotain todella ihanaa. Paljun veden tuntuessa liian lämpimältä kävin uimassa järvessä. 

Ei me oikeastaan ihmeempiä tuolla mökillä tehty vedessä lillumisen lisäksi. Syötiin, luin kirjaa ja nautittiin vaan. Pieni hetki käytiin veneilemässäkin. Ihana mökki. Ainut miinus oli se, että siellä oli vähän hankala pitää meidän tottelematonta ja karkailevaa koiraa irti. Lähellä ollut tie ei ollut se kaikkein vilkkain, mutta aika moni koira siitä meni ohi ja Lakka olisi välttämättä halunnut juosta jokaisen perään jälkiä haistelemaan. Seuraavan kerran mennään sitten omalle mökille, että saadaan kaikki olla ihan rauhassa ja ei tarvitse pelätä, että kukaan meistä karkaa.

Näitä kuvia katsellessa on kyllä ihana muistella tuota mökkilomaa. Täällä arki on alkanut toisaalta aika rauhallisesti, mutta kyllä töitä jo ihan kivasti riittää. Vielä kun saisi sen unirytmin käännettyä, kun ei se vieläkään ole oikein onnistunut. Viime viikonloppuna oltiin ralleissa ekaa kertaa kaksistaan ja se oli kyllä mielenkiintoinen kokemus, mutta kovasti toivon, että ensi viikonloppu olisi sitten jo vähän rauhallisempi. Kaipaan näitä kesän rauhallisia aikoja tähän arjen keskelle. Ehkä tässä on alettava keksimään, että mitä ne itselleni olisivat? Miten rauhoittua arjessa ja löytää samanlainen olo kuin mökkeillessä? 

Siinä sitä mietittävää. Nyt saunaan. Saunassahan ne parhaimmat ideat syntyy? Ainakin niin sanotaan. Mua siellä vaan nukuttaa. 

Mukavaa iltaa sinne jokaiselle oli se sitten rauhallinen tai ei. 

Ruut

Ei kommentteja