ohje hyvään mysliin ja ajatuksia terveellisestä elämästä


Aika usein toivon salaa, että saisin joululahjaksi edes yhden konvehtirasian. Ihan vaan siksi, että niitä tulee niin harvoin ostettua itse. Tänä jouluna suklaata saatiin tähän kotiin aikamoinen määrä ja niitä ollaan hiljalleen syöty (välillä toki ahimittu niin, että on tullut jo ihan paha olo ;) ). Mikäs sen mukavampaa kuin nauttia päiväkahvilla suklaata pala jos toinenkin. Parhaimmillaan olen muuten syönyt joululahjaksi saamiani suklaita vielä kesälläkin. Onneksi ihan kaikkea ei tarvitse syödä itse vaan nyt on ainakin v i e r a s v a r a a (siskoni edelleen naureskelee mun tuolle sanalle) kaapissa riittämiin. 

Tänä jouluna sain myös tällasen ehkä hieman terveellisemmän herkun. Myslin aineet oli pakko tulla jakamaan teille (ja samalla kirjoittaa itselleen ylös). On ehkä parasta mysliä pitkään aikaan.

kaurahiutaleita, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, cashew-pähkinöitä, saksanpähkinöitä, manteleita, rypsiöljyä, hunajaa, kuivattuja hedelmiä, kanelia ja rusinoita. 

Suosittelen kokeilemaan!


Mietin tässä aamulla herätessäni tätä ns terveellistä elämää ja mitä se just mun kohdalla merkitsee. Aika useinhan sen liittää jotenkin painoon ja siitä puhumiseen. Itse olen kokenut aikoja, kun edes ne Adidaksen nappiverkkarit ei meinannu pysyä kiinni ja napit aukeili ja toisaalta taas niitä hetkiä, kun yhden herneen jälkeen teki jo mieli lenkille. Suurimmaksi osaksi olen tainnut olla suht normaalipainoinen ja välillä jopa hoikka. Osaksi syytän geenejä, koska mun ruokavaliolla ja liikunnan määrällä ei ihan kovin sutjakka pitäis olla. Rasvaprosenttikin kun on yleensä ollut lähes urheilijan tasoa. Silti ikä tekee tehtävänsä ja ei niitä "vyötärölle kertyneitä juttuja" enää yhdellä lenkillä hävitetä. 

Painon tiedän pysyvän aina suht samana, teen mitä vain. Liikunta ja terveellisesti syöminen onkin lähinnä omaksi parhaaksi. Pidän itseäni aika liikkuvaisena ja jos vaan terveys sen sallii niin käyn mielelläni lenkkipoluilla. Kuntosaliharjoittelun olen vaihtanut kotijumppaan, jota harrastan lähinnä silloin kun en ulos mene. Haaveena olisi vielä joskus päästä takaisin hevosen selkään tai hiihtoladulle. Hiitämistä viime talvena uskalsin vähän kokeilla, mutta sen verran kipeää se teki, että saa nähdä miten tänä talvena käy. Luisteleminen onneksi onnistuu vähän paremmin. Laskettelurinteessä olen viimeksi ollut 1999, mutta pulkkailu riittää nykyään. Kesäisin uintilenkit vaihdan lähinnä järvessä räpiköintiin ja rannalla makoiluun, mutta metsässä viihdyn sitäkin enemmän. Mun lempparilajeja on nykyään geokätköily, frisbeegolf ja retkeily/kävely. Ne sopii mulle just nyt. 

Mitä taas ruokavalioon tulee niin syön oikeastaan just sitä, mitä milloinkin mieleni tekee. Tykkään hampurilaisista yms ja sipsejä napostelen myös, kuten karkkejakin. Lämpimän ruoan syön päivittäin ja sen yleensä itse kokkaan. Kahvin kanssa on lähes aina joku pieni herkku ja iltaisin syön mitä milloinkin mieli tekee. Välillä kaipaan tosi paljon kaikkea vihreää ja terveellisiä juttuja ja sitten taas etenkin viikonloppuisin tykkään kyllä herkutella. Mun annoskoot on varmasti suht pieniä ja syönkin hyvin säännöllisesti. Kroppa vaatii sen, että ruokaa on saatava tasaisesti pitkin päivää ja mun ruokkiminen onkin ollut myös tuon toisen muistilistalla etenkin matkustaessa. Ilman ruokaa kun tää nainen menee hyvin hiljaiseks. 


Yhteenvetona voisin siis todeta, että kohtuus kaikessa. 

Mun sisällä on pienoinen epävarmuus tulevaisuuden suhteen tuon liikkumisen kanssa ja en voi oikeasti tietää, että mitä kaikkia vaikeuksia mun kroppa vielä keksiikään tulevien vuosien aikana. Nämä ajatukset mielessä mä oikeasti lähden mielelläni retkelle, lenkkipolulle tai ihan mihin vaan lähes aina, kun siihen mahdollisuus on. Välillä siihen tarvitaan vähän enemmän itsekuria ja välillä jopa toisen kannustuksia. Tarkoitukena tässä kaikessa on kumminkin se, että täällä sais olla mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvissä voimissa ja sen eteen oon valmis tekemään töitä. Toisaalta, jos ei tee mieli liikkua niin en aio potea syyllisyyttä siitä, että makaan sohvalla koko päivän. Niitäkin päiviä tarvitaan, vaikka liikunta kuinka kivaa ois ja kuka nyt kainalopaikasta haluaiskaan kieltäytyä. 

Ruokaa taas syödään just silloin kun sitä tarvitaan ja mitä mieli sattuu tekemään. Sen suhteen en osaa tehdä kovin suuria muutoksia, enkä oikeastaan edes halua. 

Nämä siis vaan mun omia ajatuksia. Jokainen liikkukoon ja syököön just niinku hyvältä tuntuu ;)

Ruut

4 kommenttia

  1. Kiitos Ruut blogistasi, kirjoitat tosi kivasti ja aidosti, mukava lukea ajatuksiasi ja tapahtumiasi ja nautia kauniista kuvistasi. Nuorempien elämää ja ajatuksia on ihana seurata näin vanhemmalla ikääkin ja olen iloinen että löysin blogisi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heljä! Olipa aika ihana lukea näitä sanoja täällä <3

      Poista
  2. Itse tehty mysli on todella hyvää ja saa juuri sen makuista mistä pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole muuten itse tehnyt vielä kertaakaan mysliä, mutta pitäisi kyllä joku päivä kokeilla :)

      Poista