Kirpparilta löydettyä
tiistai 20. helmikuuta 2018
Ilta hämärtyi jo, mutta oli ihan pakko ottaa kuvat mun eilisestä kirpparilöydöstä. Mulla oli eilen töiden ja tunnin jumpan jälkeen sen verran energiaa, että jäätiin vähäksi aikaa kaupunkiin. Nää hetket, kun kumpaakaan ei väsytä on käytettävä hyödyksi. Meiltä on kumminkin sen verran matkaa tuonne keskustaan, ettei sinne vaan enää jaksa töiden jälkeen takas lähteä, jos siinä välissä ehtii kotiin.
Käytiin pitkästä aikaa kirpparilla. Täällä Jyväskylässä niitä on kyllä muutamia tosi hyviä ja tykkään niissä välillä pyöriä. Bongasin tämän korikassin jo heti ekalta käytävältä, joten jouduin tietenkin kantamaan sitä koko kirpparireissun. Loppuvaiheessa kyllä mulla oli kannettavana ihan kaikki meidän löydöt, kun ne meni kivasti tuonne kassiin. Oli ainakin toisella kädet vapaana katsella kaikkea (ei ne aina ne miehet kaikkea kanna :) ) Sen verran tilava on tämä kassi, että siihen kyllä menee sisään vaikka mitä. Sopis varmasti kesän veneretkille eväille tai sitten täytän sen kaikella turhalla (tiedätte varmaan, että kotona pyörii aina sellaista turhaa pientä roinaa vähän joka paikassa), tuohon ne on helppo siivoilla. Sopii oikeastaan siis ihan mihin vaan.
Ja voiko naisella olla liikaa laukkuja? No, oikeastaan voi. Muistan vielä ajan, kun omistin melkein 50 laukkua ja sitten vaan yks päivä laitoin suurimman osan myyntiin. Nykyään mennään vain muutamalla laukulla, joista Vuittonin Neverfull on ehkä eniten käytössä jo ihan senkin takia, että sinne mahtuu työpäivinä kaikki tarpeellinen. Toki jos voisin saada ihan minkä laukun vaan niin Chanel olisi aika ihana, mutta tiedän jo nyt, että sellaista en koskaan tule saamaan. Onneksi joskus voi vain ihailla kauniita laukkuja, jos niitä ei itse osta. Eikä laukun tarvitse olla aina edes mitään merkkiä. Ei mullakaan ole kuin muutama oikea merkkilaukku ja muut sitten ihan "tavis" laukkuja, jotka on vaan miellyttäny silmää :)
Muuten meidän maanantain kierros kaupungilla päättyä Mäkkiin. Se siitä jumpasta siis. Ehkä sen vois ottaa tavaks. Pizza-perjantai ja Mäkki-maanantai. Kuulostais ihan hyvältä. Mäkissä oli sitten viime käynnin tullut jälkkäreiks Macaronseja, joita sai kolme kerralla. Ihan todella hyvän makuisia. Suosittelen maistamaan.
Nyt ollaan jo tiistaissa ja työkaveri totes tänään, että sehän on jo melkein viikonloppu. Ei ihan vielä, mutta aika nopeasti nää viikot silti menee. Taidan tästä siirtyä hiljalleen tuonne sohvalle, jos saisin jotenkin varastettua kaukosäätimen ja jatkettua Doctor Fosteria edes yhden jakson verran.
Mukavaa iltaa sinne!
Ruut
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana korilaukku! Oli kyllä hyvä löytö!
VastaaPoistaOli! Laitoin sinne nyt kasan meidän kengistä, joten tarpeeseen tuli :)
PoistaMielenkiintoinen malli laukussa. Minulla on nykyään pääosin vain muutama merkkilaukku, ja olen niistä tykännyt. Haluan satsata laatuun.
VastaaPoistaEipä sitä ihminen kovin montaa laukkua edes tarvitse. Muutamalla hyvällä, jotka oikeasti kestää, pärjää jo pitkälle! Tuo laukku nyt ei oikeastaan laukku edes ollut, vaan enemmänkin tuommoinen säilytyshässäkkä :)
Poista