Edellisenä iltana puhelu, että huomenna lähdetään reissuun. Tuikkivat silmät ja odotus tulevasta. Seuraavana päivänä seisotaan reppu selässä odottamassa. Käsissä kaksi kassia sekä kasa kirjoja. Juostaan innoissaan autoon. Matkalla naurattaa, kun on niin hyvä olla. "Katsokaa, miten kaunista ulkona on". "Katso täti, ihania maisemia".
Muutaman tunnin päästä iloinen ääni jatkaa, että tästä pitäisi kääntyä ja tuolla se tie on. Mummo ja pappa asuu tuolla. Perille päästyä pitää ottaa reppu selkään ja juosta avaamaan ovea. Sisällä eteiseen levitetään kaikki lelut ja sanotaan, että kylpyyn pitäisi päästä, kun on kylpylelutkin mukana. Innoissaan odotetaan niitä kaikkia leikkejä ja puuhia. Kerrotaan, että tällä ollaan kaksi yötä.
Toinen haluaa kattaa pöytää ja toinen esittelee temppujaan. Joka välissä vahditaan, että varmasti joku huomaa. Naurattaa ja juttua riittää.
Välillä ulkoilaan. Halutaan laskea mäkeä ja opetella hiihtämään. Heti ladulle päästyään pikkuinen ääni kysyy, että "saako ohittaa". Ei haittaa, että sukset ovat jalassa ensimmäistä kertaa. Telkkaristahan sitä jo katseltiin, että millaista se hiihtäminen oikein on.
Sisällä herkutellaan ja välillä kiivetään syliin juttelemaan ja lukemaan kirjoja. Illan tullen käperrytään kainaloon katselemaan hieman jännittävää elokuvaa ja viimein kysytään, että joko se yö olisi kohta. On se. Pienet silmät sulkeutuvat lähes heti..
Aamulla herätään kikatellen uuteen päivään ja varmistetaan, että kaikki tärkeät ihmiset ovat siinä lähellä ja silmänsä aukaisseet. Vähän naurattaa, kun mummo onkin nukkunut mekko päällä ja tätiltä on syöty kaikki karkit salaa yön aikana. Tuntuu vaikealta odottaa, että aikuiset muka heräilevät rauhassa ja haluavat vain juoda kahvia. Leikkimään on kiire ja ei saa enää väsyttää, koska nyt on päivä. Ihan vain pikkuinen leikki ja vähän hippaa. Ei vielä ulos vaan hetki sisällä kaikki yhdessä. Kauppaan lähdettäessä varmistetaan, että tullaan vielä takaisin ja ollaan vielä yksi yö. Vielä on paljon tekemistä mielessä ja monta lelua leikkejä odottamassa.
Voi kun sitä joskus osaisi itsekin heittäytyä tähän elämään samalla tavalla kuin lapsi. Olla niin innoissaan ja nauttia ihan joka hetkestä. Huomata ne ympärillä olevat ja olla innoissaan heidän kanssaan vietetyistä hetkistä. Elää hetkessä ilman eilisen ja huomisen murheita.
Viikonloppu kului siis mummolassa ja kyllä me aikuisetkin nautittiin. No, eihän se minulle mikään mummola ole, kun ei minulla niitä omia lapsia ole, mutta kyllä siskoni lasten myötä omaa siskoaankin kutsuu välillä äidiksi. Toki vain silloin kun nuo pienet paikalla ovat tai ainakin samassa talossa :)
Itse olen täällä pienellä lomalla. Ihan en viikkoa aio lomailla, muutaman päivän vain. Mummolassa olon lisäksi viikonloppuna käytiin vielä "anoppilassa" ja mun omien isovanhempien luona. Päivät oli ihanan aurinkoisia. Sisällä tuskin malttoi olla, mutta piti ne hiihdot silti katsoa. Nyt jo kotona.
Tämän päivän olen aloittanut tehokkaasti siivoamalla koko talon ja tekaisemalla kakun. Ihan vaan siksi, että kerrankin on aikaa. Kuulostaahan se vähän tympeältä käyttää lomapäivä siivoamiseen, mutta ei se tunnu pahalta, kun sen voi tehdä sillai rauhallisesti ja siinä sivussa samalla touhuta kaikkea muutakin. Suunnitteilla on siis yks päivä tehokasta puunausta ja yks päivä lepoa. Keskiviikkona sitten jo takaisin töihin. Kyllä lomalla on mukavaa.
Ruut
Oi, mummola on sitä parasta! Ihana Ryhmä Hau <3
VastaaPoistaHän oli ottanut vaikka mitä mukaan ja kaivoi tämänkin asun repustaan, joten tais olla aika monta leikkiä mielessä :D Kyllä sitä vanhemmillaan viihtyy välillä näin isompanakin ja oli kyllä niin mukava päivä!
Poista