Laavulla

Tässä mun instaan laittamat puhelimen kuvat tältä päivältä. Metsässä oli jo aika syksyistä ja vähän ennen kotimatkaa alkanut sade lisäsi entisestään sitä syksyistä tunnetta. Tämä oli Lakan ensimmäinen retki ja hyvin meni. Tykkäsi tosi kovasti juoksennella metsässä. Vähän se sade harmitti. Tää koira ei oo nimittäin tollasta kunnon sadetta vielä kokenutkaan. Koko sen ajan kun Lakka on meillä ollu niin aina ulkoillessa on ollu sateetonta ja vielä aika lämmintä. Odotellaan mielenkiinnolla syksyä, että mitä tää neitä tuumaa. Oli nimittäin aika tärisevä koira, kun kotiin saavuttiin. Halus heti kaivautua viltteihin..

Tämä viikonloppu tulee varmasti jäämään mun mieleen vielä pitkäks aikaa. Perjantaina tosiaan oltiin vaan kotona ja katsottiin leffaa. Lauantaina herättiin aamulla ajoisa ja päätettiin lähteä käymään meidän tulevalla hääpaikalla. Vähän ottamassa kuvia, että voin alkaa suunnittelemaan, että mitä kaikkea sinne tarvitaan.. Sanoin jo kotoa lähtiessä, että mulla on vähän heikko ja omituinen olo. Siinä lähdettiin kumminkin matkaan. Olo huononi hiljalleen ja viimein oli pakko pysähtyä ja soittaa ambulanssi hakemaan. Onneksi ambulanssi oli nopeasti paikalla, vaikka täytyy kyllä sanoa, että siinä odotellessa aika tuntui menevän hyvin hitaasti. Oli mun elämän ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen ambulanssikyyti. Sairaalassa oon makoillu joskus lapsena, mutta kovin suuria mielikuvia mulla ei siitä ole. Hengenhätää ei muutaman tunnin tarkkailun jälkeen näkynyt olevan, joten päästiin viimein jatkamaan matkaa. Vähän ristiriitaisin miettein, mutta ei niistä sen enempää.

Hääpaikalla tosiaan pyörähdettiin, muuten jäi muut kyläilyt sitten siltä reissulta väliin. Kotona istuinkin illan sohvalla Cheekin keikkaa katsellen. Voi kun olisi ollut mukava olla siellä. Niin monet keikat on tullu kierrettyä ja aina oon tykänny. Toisaalta olis kyllä harmittanut tässä tilanteessa ihan kamalasti, jos nyt olis ne liput tullu ostettua.

Kaikkea sitä voikaan mahtua yhteen viikonloppuun. Vielä on olo vähän omituinen ja aika hissuksiin ollaan tää päivä otettu. Tuo retkipaikkakin valikoitui sen mukaan, että sinne pääsi autolla suoraan nuotion viereen. Oon kumminkin sitä mieltä, että raitis ilma on aina hyväks, vaikka vaan pikkusen hetken. Retkipaikasta sen verran, että oli laavu Laukaan Vihtavuoressa. Siisti paikka, jossa oli puut ja kaikki valmiina. Sinne tosiaan pääseen hyvin autolla ja jos liikuntaa haluaa niin siellä näky olevan erilaisia polkuja metsään, mitä ois voinu lähteä tutkimaan.

Tällaista tänne tänään. Toivottavasti siellä ollaan oltu terveempiä.

Ruut

Ei kommentteja