Kevättä kohti
tiistai 19. maaliskuuta 2019
Jos viimeinen postaus olikin niin kovin talvinen, niin nyt mennään jo kovasti kohti kevättä. Meillä töissä se tarkoittaa kiireisintä aikaa ja on se kiire tullut myös kotiin. Häät lähestyvät hurjaa vauhtia ja viikonloput on mennyt erilaisten hääaskareiden parissa. Yöt on sitten taas tullut valvottua, kun miettii, että muistaako sitä nyt varmasti kaikki työ- ja hääjutut. Tänä aamuna mies kuiskasi Lakalle, että "äiti alkaa näyttämään pandalle".. Silmän aluset saataa olla vähän mustat ja olo aika väsynyt, mutta kyllä se tästä. Pandat on mun lempparieläimiä, joten en ottanut pahalla ;) En ehkä saanut sitä viime postauksessa kaipaamaani energiaa, mutta uskon sen jossain sisällä olevan. En silti kiellä, että en olis kateellisena katsonu ystävien kuvia reissuiltaan. Kyllä pieni hetki auringossa olis voinu tehdä hyvää myös tänne.
Kotona kevään tuntua tuo tietysti tulppaanit ja niitä on vaan ostettava ihan joka kevät ja ulkona varma kevään merkki oli joutsenet, jotka tänään lenteli tuohon meidän järvelle. Vasta viime viikolla me vietettiin ihana talvinen päivä jäällä käppäillen ja nyt siellä on jo joutsenet! Muisteltiin, että ne aina aikaisin tulee, mutta aina se vaan jaksaa yllättää, että nyt jo. Oikeastaan nämäkin tulppaanikuvat on jo muutama viikko sitten otettu ja tällä hetkellä meillä on jo narsisseja. En ihan kovin paljon tykkää keltasista kukista, mutta jotenkin ne kaupassa mun nimeä huuteli ja laittelin niitä täällä vähän ympäri kotia pieniin kippohin.
Nyt lähinnä odotellaan sitä, että viimeisetkin lumet sulais ja pääsis lenkkeilemään kuiville teille. Oon niin kyllästynyt liukastelemaan tuolla ja haluaisin välillä käyttää muitakin, kun nastakenkiä, mutta ei auta. Nyt eteiseen ja ne nastakengät jalkaan. On sen verran kauan mua sieltä taas joku tuijottanut, että taitaa haluta pihalle.
Mukavaa tiistain iltaa sinne teille ja anteeks, että en oo tänne oikein kirjoitellu.
Ruut
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tsemppiä kevääseen ja hääjärjestelyihin. Koitahan levätä välillä, jaksaa taas paremmin järjestelyiden parissa.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa! <3
Kyllä täällä levätäänkin :) ja jään vielä hääviikolla lomalle, joten ehdin levätä vielä ennen häitäkin. Tykkään siitä, että saa olla tehokas aina silloin kun jaksaa. Jos ei jaksa niin sitten vaan levätään (illat) :)
VastaaPoista