Kesän aakkoset

   Aapo oli askarrellut mulle ihanan kortin <3 Se jaksaa muistaa aina Ruut-tätiä. 

Kesää on mennyt jo hetki ja täällä jääty jo kesälomalle, joten nyt on hyvä aika kertoa omat tämän kesän 2019 aakkoset. 

Aamut. Meille on muodostunut jo tietynlainen rytmi Lakan kanssa. Herätään aamulla samaan aikaan, kun mieheni lähtee töihin. Syödään yhdessä aamupala ja ulkoillaan. Tämän jälkeen mennään takaisin peiton alle ja loikoillaan siellä seuraavat kolme tuntia.

Biltema. Sieltä pitäis käydä ostamassa muutama laatikko, johon voisi istutella kukkia ja mitä nyt ikinä keksinkään. 

Cocopanda. Tilasin sieltä joku aika sitten kesäks muutaman kosteuttavan kasvonaamion. Kangasnaamiot on mun tän hetken suosikkeja.

Donitsi. Kesällä korut ja hiusjutut saa olla vähän isompia. Uskaltauduin ostamaan jopa sellaisia isompia pinnejä. Saa nähdä uskallanko niitä käyttää. Oon aina vähän arka näiden muotijuttujen kans :D

Elokuvat. Sateiset päivät ja vähän herkkuja kaveriks. 

F serkkuni vauvan nimi alkaa tuolla kirjaimella ja hänet odotan tapaavani tänä kesänä. Tiedän jo nyt, että tästä pienestä tulee hyvin tärkeä minulle. 

Google maps. Kesällä autoilu on ihanaa. Etenkin silloin kun voi vaan ajella ja löytää itsensä jostain. 

Häämatka. Se olis tarkoitus nyt kesällä tehdä <3 Ei olis enää kauaa, että päästään matkaan. Maa on sellainen, missä en oo koskaan ennen käynyt ja matkaa odotan todella paljon. 

Iltauinnit. Ne jos mitkä kuuluu kesään. Muutamalla käyty jo. 

Järvet. Ollaan onnekkaita kun yks sellainen näkyy suoraan kodin ikkunoista. Rakastan järviä ja voisin viettää kaikki kesäpäivät järvellä/rannalla. 

Kihlat. Tässä kuussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun mua kosittiin ja käytiin ostamassa sormukset. Edelleekin tuntuu hassulta (ja ihanalta). 

Love Island. Miksi aloin katsomaan sitä taas?!?

Musiikki. Muutamat musiikkitapahtumat on taas merkattu kalenteriin. 

Nuotio. Mitä olis kesä ilman retkiä. 

Omenapuut. Niitä istutettiin nyt viime viikolla. Toivotaan kovasti, että alkavat hiljalleen kasvamaan. 

Pioni. Yks mun lemppari kukista. Kesä ja kukat on kyllä ihana juttu. Äskenkin käppäilin tuolla rauhassa koiran kanssa ja katselin vaan, miten kaunista kaikkialla on. 

Rakas. Kesältä odotan myös sitä, että on aikaa oleilla oman miehen kanssa. Ei mene montaa päivää ja pian ollaan jo yhdessä lomatunnelmissa. 

Suunto. Tykkään niin mun uudesta kellosta, joka kertoo milloin ja miten paljon liikkua. Tavoitteena on saada kunto kohenemaan ja olo paranemaan. 

Twix mun lempparijäätelö, jota oon ostanut jo muutaman tänä kesänä. 

Uimapuku. Ensimmäisen kerran tuli uitua jo kesäkuun alkupuolella ja uusi uikkari pääsi heti testiin. En olis vielä viime vuonna tienny, että uimapuvun ostan. Oon käyttänyt bikineitä ties kuinka kauan, mutta ikä tekee tehtävänsä ja tuntu ihan hyvältä vaihtoehdolta piilottaa maha ;)

Vuosi lisää. Juhannuksena vanhenin taas ja se tuntu hyvältä. Vielä muutama vuosi seuraaviin pyöreisiin. Olo alkaa tuntua aikuiselta..

Westaway (Rouva Westaway on kuollut). Kirja, jonka otin anopilta lainaan ja jonka haluan tänä kesänä lukea. Yöpöydällä on tällä hetkellä 6 kirjaa, jotka kaikki oon halunnu lukea. Oon odotellu taas aurinkoa ja sitä, että pääsen terassille kirjan kanssa. 

X-asento. Lepo. Ehkä eniten kaipaamani asia tältä lomalta. 

Yöttömät yöt. Juhannus oli ja meni ja yöt oli jotain niin kauniita, etten ihan hetkeen muista sellaisia kokeneeni.

Zara. Löysin kesäkuussa Tampereen Zarasta itselleni ihanan uuden farkkutakin kesäksi. Täydellinen kesätakki. Mies totesi, että aika kuluneelta näyttää. Takki vai nainen? 

Ärtyneisyys. Toivon, että loma ja lepo vie sen pois. Oon ollu välillä kevään mittaan hyvinkin ärtynyt ja ei tarvi kun koiran katsoa mua väärällä hetkellä niin on mennyt jo hermot. 

Ötökät. Ei taida olla kesää ilman niitä. Mäkäräisiä on ainakin täällä meillä päin ihan riittämiin. Lakalle ne tekee inhottavia patteja, mä menetän hermoni ja mies repii omat pistokohtansa auki lähes joka ilta. 

Kesä olet ihana.

Ruut 

2 kommenttia

  1. Ihanat aakkoset. Oikein ihanaa kesää ja varsinkin häämatkaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa. Tuota matkaa kyllä odotetaankin kovasti (tai ainakin mä :) )

      Poista