Viime viikonloppu oli ihana. Käytiin pienillä festareilla, jossa tapasin ystäviäni ja yövyttiin mökillä. Kaksi päivää mökkimaisemissa teki tehtävänsä ja tuntui, että olen vihdoinkin lomalla. Ilmatkin suosi meitä ja naurettiin jossain vaiheessa, kun tuntui, että koko taivas oli ihan pilvessä ja silti siihen laiturille paistoi aurinko. Vietin aika suuren osan mökkireissusta laiturilla kirjaa lukien. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin kesä ja kirjat ne vaan kuuluvat jotenkin yhteen. Ainkin mulla oma olo on paljon rennompi, jos oon lukenu kirjaa päivän kuin, että olisin katsonut ohjelmia päivän.
Kirjoista tällä hetkellä on menossa tuo Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä. Sitä oon lukenu jo lähes koko loman. Mulle nimittäin kävi niin, että jouduin aloittamaan sen alusta. Tuntu, että ensimmäisellä lomaviikolla olin niin ajatuksissani, että luin vaan ja en jotenkin ymmärtänyt yhtään mitä luin. 100 sivua ja jossain vaiheessa aloin epäilemään, että en ymmärrä juonesta mitään. Ajatukset vaan harhaili ja oli vaikea keskittyä. Ei johtunut siitä, että kirja olisi tylsä, sitä se ei nimittäin ole. Vaikuttaa oikein hyvältä. Kannatti aloittaa alusta, koska olin ymmärtänyt yhden aika ratkaisevan jutun vähän väärin. Ehkä ne aivot tosiaan kaipasivat tätä lomaa hyvinkin intensiivisen työvuoden jälkeen.
Muita kirjoja, jotka odottaa mun yöpöydällä tätä ovat:
Clare Mackintosh Anna minun olla
Cathy Kelly Se vuosi muutti kaiken
Camilla Läckberg Kultahäkki
Ruth Ware Rouva Westaway on kuollut.
Näistä kaksi on ollut minulla jo aiemmin lainassa ja en silloin päässyt koskaan loppuun niiden kanssa ja se jäi harmittamaan, joten toivotaan, että nyt on aikaa lukea kirjat oikeasti loppuun.
Nyt kumminkin saunaan ja sitten telkkarin eteen. Yhdestä meidän seuraamasta sarjasta on vihdoin tullut toinen kausi ja ajatetiin viettää tää ilta katsoan sitä niin pitkään kuin jaksetaan. Ollaan vihdoinkin molemmat lomalla ja nautitaan aikatauluttomuudesta.
Rentoja hetkiä myös sinne teille.
Ruut
Ei kommentteja