Muutama ajatus tähän päivään





Eilen tuntui vielä kesältä, tänään ei. Lehtiä lentelee ja täällä vähän pohjoisemmassa on jo osittain keltaisia koivuja. Tulin eilen tänne vanhempieni luokse käymään ja tänne sitten jäinkin (kuvat eiliseltä). Niin siinä aika usein käy, että ihan heti ei osaa pois lähteä, mutta tällä viikolla ei onneksi pakollisia menoja ollut alkuviikkoa lukuunottamatta, joten ei ole ihan hirveää kiirettä takaisin.

Kiirettä ei tosin omassa elämässä ole vähään aikaan ollut muutenkaan. Tuntuuhan se hassulta, kun yhä useammin huomaa kadehtivansa muiden kiireitä ja elämää, jossa ollaan ihan poikki aina iltaisin päivän töiden ja menojen jälkeen tai sitä, että viikonloppu tuntuu tosiaankin ansailtulta ja sitä odotetaan.  

Vielä on kumminkin aika jollekin muulle ja tästä muustakin on lupa nauttia. Kyllä ne kiireet sieltä taas elämään tulee jossain vaiheessa ja sitten sitä taas muistelee näitä kiireettömiä hetkiä. Nyt siis voin ihan rauhassa katsella sen 10 min perhosia ja ottaa muutaman kuvan tai sitten istua sohvalla kirjan kanssa tai vaikka katsella teidän snäppejä. Voisitte muuten snäppäillä vähän enemmän, kun ne loppuu aina ihan liian nopeasti ;) 

Sellaisia ajatuksia tänään. Nyt ulos etsimään vähän tilliä päivän keittoa varten. 

the butterfly counts not months but moments, and has time enough.

Mukavaa keskiviikkoa sinne!

Ruut



Ei kommentteja