meidän vauva
sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
Eilinen päivä oli jännä. Lähdettiin heti aamusta ajelemaan Turkua kohti. Turussa aurinko paistoi ja tuntui, että oli ihan kesä. +17 ja lumeton maa. Aika erilaista verrattuna tänne.
Turkuun saapuessa oltiin sovittu muutama paikka kyläilyyn. Koiraa oltiin etsitty jo aika kauan. Aika vaikea oli pitää salassa se riemu, kun huomattiin, että nyt saattaa olla sellainen löytynyt. Ensikohtaamisella jo tiedettiin, että siinä se nyt sitten on. Vähän meitä kaikkia jännitti ja kuiskasin koiran korvaan, että ei haittaa vaikka sinua jännittää, niin jännittää meitäkin..
Kotimatka sujui hyvin. Samoin ensimmäinen ilta ja yö uudessa kodissa. Tämä päivä meneekin tutustuessa ja leikkiessä. Tuntuu edelleen hassulta, että meillä on nyt koira. Siitä on niin kauan, kun viimeksi sellainen kotona oli. Jänniä hetkiä on varmasti luvassa paljon ja ehkä minäkin "tuoreena äitinä" saan joku yö jo taas unta, ettei tarvi jokaista raksahdusta kuunnella ;)
Nyt aletaan kaikki kolme pikku päikkäreille.. Mukavaa sunnuntaita sinne teille!
Ruut
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onnea pienokaisesta <3 Hän on hurmaava! Ja tulee varmasti olemaan onnellinen teidän kanssa oleskellessa ja eläessä :)
VastaaPoistaKiitos Satu. Unohdin silloin vastata sun viestiin siitä rodustakin, mutta nythän se jo selvis :) On meillä jo nyt ollu aika hauskaa, vaikka kyllähän tää totuttelua vaatii.
PoistaOi onnea uudesta perheenjäsenestä! <3
VastaaPoistaOnpas hän suloinen!
Kiitos Marita. Suloinen on ja veikkaan, että osaa käyttää sitä hyväkseen :)
PoistaVoi mikä suloisuus! Onnea pienestä uudesta perheenjäsenestä! <3
VastaaPoistaKiitos Kaisa. Suloinen on ja se huomattiin jo heti kun mentiin häntä hakemaan. Eihän tuosta voi olla tykkäämättä :)
PoistaVii vitsit kun on suloinen <3 Mää niin rakastan chihuahua rotua <3 Onnes uuden perheenjäsenen johdosta <3
VastaaPoistaMeille tämä rotu oli vielä aika vieras, mutta eiköhän tässä hiljalleen opi :) Suloinen on, kiitos Jaana.
Poista