keskiviikon kollaasi

Anteeksi jo etukäteen nämä koirajutut. Nyt on tullut koiran kuvia instaan ja tänne laitettua, mutta pitäähän sitä omaa pikkuista kuvata.

Tämän keskiviikon kollaasi on tästä otuksesta, joka on täyttänyt koko tämän kodin. Painaa ehkä kilon ja ei kovin korkeakaan ole, mutta silti tuntuu, että hän on kaikkialla. Meillä ollaankin nyt eletty vauva-arkea. Ollaan siivoiltu kakkoja ja pesty pyykkiä enemmän kuin koskaan. Aika monta yötä meni myös valvoessa. Ollaan totuteltu taloon ja ihmisiin.

Pikkuinen Lakka on hyvin eloisa ja leikkii mielellään, mutta toisaalta hän on myös melkoinen sohvaperuna. Haluaa olla hyvin lähellä ja mieluiten niin, että ollaan kaikki kolme samassa paikassa. Jos yksi puuttuu haetaan hänet nopeasti takaisin muiden seuraan. Lakka siis hakee ja mehän totellaan ;) Koti on täyttynyt leluista ja leikeistä ja se tuntuu ihan mukavalta.

Ihana otus, joka on jo nyt tuonut paljon iloa meidän perheeseen. Toisaalta myös saanut tämän "äitin" vähän mustasukkaiseksi, kun eihän tuon miehen lähelle enää niin vaan mennä :D Eiköhän meistä vielä ihan hyvä kolmikko silti kasva. Alku on opettelua kaikille kolmelle.

Nyt taidankin siirtyä tuonne sohvalle, jossa toinen on koneella ja toinen katselee televisiosta onnenpyörää :) Huikkasinkin, että meidän perheessä on tapana kisailla, että kuka arvaa sanat ensiksi. Tiedä vaikka oppisi vielä hyvinkin fiksuksi tämä koira..

Mukavaa iltaa sinne teille ja terveisiä täältä koiran tuoksuisesta kodista ja jos teillä sattuu olemaan Chihuja niin olisi mukava kuulla, että millaisia ovat. Itselleni tämä rotu oli ennestään vieras, mitä nyt muutamilla tutuilla näitä on. Näin vajaan viikon kokemuksella voin kumminkin sanoa, että ainakin tämä yksilö sopii just meille.

Ruut


4 kommenttia

  1. En kestä! Täällä ollaan ihan lakkafaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin :D Lakka odottaa teitä täällä taas kylään!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo on se kyllä aika mukava kaveri :)

      Poista