Lomalla


Hei,

Täällä yksi onnellinen lomalainen. Tuntuu, että kesästä ja viime lomasta on niin pitkä aika ja muutenkin koko lukuvuosi oli sen verran työntäyteinen, että tämä loma tuntuu kyllä ihan extra hyvältä. No, en ehkä ihan kunnolla ole vielä lomatunnelmaan päässyt ja saattaa mennä montakin päivää, että se tapahtuu, mutta kovasti toivon sen tapahtuvan.

Ihan en ehtinyt eilen kirjoitella, kun meillä on ollut vähän tärkeämpiä hommia ja tämä viikko on mennyt aika paljon hääjuttuja pyöritellessä. Niissä onneksi päästiin paljon eteenpäin. Nyt voi tosin hetkeksi niistäkin lomailla ja keskittyä ihan vain jouluun.


Mitä meidän jouluun sitten kuuluu? Tänään vuorossa lahjojen paketointia. Ei yhtään lempipuuhaani, mutta yritän onnistua ja hermoilla vähemmän. Aloitin tämän homman ja viime viikonloppuna, mutta sain lähes heti kutsun sohvalle rauhoittumaan :) Tänään uusi yritys. Rakkaudella paketoituja paketteja tulossa siis taas täältä tänäkin vuonna ;) Pakettipaperiks valikoitui tänä vuonna tuollainen punainen paperi. Ihan kaunis on valkoisen nauhan kanssa. Tosin aamulla jo sanoin miehelle, että pitäisköhän mun ensi vuonna ostaa vain niitä valmiita paperikasseja. Säästyis muutamalta kiukkukohtaukselta tämä rouva, kun ei tässä muutenkaan niin leppoisia olla oltu.


Ihmeellistä kyllä, me taidetaan suurin osa tästä lomasta viettää ihan vaan kotona. Ensimmäinen joululoma tässä kodissa tuntuu kyllä entistä ihanammalta. Jospa se auttais siihen, että lomalta palais vähemmän kiukkuinen nainen. Toki hetki vietetään myös sukuloiden. Tältä lomalta odotan läheisten näkemistä, kiireettömyyttä ja ihan vaan runsasta lepoa. Mulla on pari kirjaa jemmassa, joita toivottavasti pääsen aloittamaan ja jo nyt on sovittu yks leffailta ystävien kanssa. Toki nautin myös siitä, että saan olla todella paljon Lakan kanssa, eikä tarvitse joka aamu kiirehtiä johonkin. Näin parin tunnin perusteella myös Lakka taitaa nauttia. On sen verran riehakas ja aktiivisesti mukana joka askeleella ja tykkää muuten tuosta paketoinnista paljon enemmän kun minä ;)


Nyt me taidetaan mennä hetkeks sohvalle ja ottaa päikkärit. Just käytiin ulkoilemassa tuolla aruingossa ja syötiin siskolta eilen saadut joulutortut ja vähän alkoi väsyttämään. Näihin tunnelmiin me jäädään nyt täällä ja rauhoitutaan joulua viettämään. Oikein ihanaa joulua myös sinne teille jokaiselle. 


Ruut

Ei kommentteja