Yhtenä päivänä ruokakaupassa kassan vieressä huomasin monenlaisia kukkapuskia. Tajusin, etten edes muista milloin viimeksi olisin sellaisen kotiin ostanut. Ehkä jo senkin takia, että kesällä niitä kukkasia sai omasta pihasta. Tämä oli kumminkin sen veran erikoisen näköinen kimppu, että oli pakko ostaa. Nyt jo toista viikkoa tuossa ja edelleen hyvältä näyttää, joten ei ollenkaan huono ostos.
Taas sen vaan huomasi, että kyllä kukat kotona ovat aika kiva juttu.
Kivaa oli myös viikonloppuna ja sen verran vauhdikasta, että tänä aamuna en meinannut jaksaa silmiäni aukaista. Päivät vanhempieni luona kuluivat leikkien ja touhuten. Saatiin nähdä aika montaa sukulaista ja kyläillä. Ulkonakin ehdittiin oleilla. Viikonlopun kaunein hetki taisi olla hautasmaalla, kun pieni B silitteli mummon uutta hautakiveä ja antoi sille pusun. Nyt sen ehkä vasta alkaa sisäistämään, että mummoa ei enää ole. Sitä oli niin tottunut siihen, että aina tuolla ollessa käytiin pieni hetki mummon kanssa juttelemassa. Nyt viikonloppuna tuntui hyvin surulliselta, ettei se enää mahdollista ole. Muistot onneksi säilyvät, vaikka ikävä on kova. Kiitollinen saan silti olla, että toisen mummon luona voin edelleen käydä ja aika onnellisia he papan kanssa taas olivat, kun heille tulimme. Viikonloppuna myös pelattiin Rummikubia monta kertaa (tätä lautapeliä voin lämpimästi suositella!) ja syötiin ihan joka välissä. Vielä ennen kotiin tuloa ehdittiin käydä juhlimassa kummityttöni syntymäpäiviä. Ihania hetkiä rakkaiden parissa, mutta oli kyllä aika mukavaa tulla kotiinkin. Kotiin tultiin eilen ennen iltaa ja ilta kuluikin lähinnä oleillen ja uuteen viikkoon valmistuen.
Tänään ohjelmessa on vain pientä siivoilua ja ehkä jotain ruokaakin pitäisi tehdä, vaikka viikonlopun jälkeen hetken luuli, että en voi syödä enää pitkään aikaan mitään :) Noin muuten aion ottaa nämä viimeiset viikot kotona vähän loman kannalta ja nauttia siitä, että aamut voivat vielä hetken olla todella rauhallisia.
Nyt lisää kahvia tähän naiseen. Mukavaa alkanutta viikkoa sinne teille <3
Ruut
Hurmaava kimppu! <3
VastaaPoistaNiin on ja tykkäsin siitä, että on vähän erilainen. Yleensä kun tulee ostettua niitä ruusuja, tulppaaneja yms.
PoistaLautapelit ovat ihan parhaita :)
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sullekin :)
ja etenkin tuollaiset tosi koukuttavat. tykkään sellaisista, missä saa oikeasti vähän ajatella ja missä kumminkin voittaakin välillä ;)
PoistaUpea kimppu! Mukavaa alkanutta viikkoa 💓
VastaaPoistaTää oli kyllä kiva löytö! :) Kiitos Jaana ja sitä samaa sinne. Täällä sitä autohuollossa istutaan ja odotellaan :)
PoistaTuo koristekaali on aivan ihana syyskimpun ilahduttaja. Oma viikonloppuni oli melkeinpä jo liiankin lennokas, ja sen huomasi aamulla kun herätyskello soi ja olo oli ihan rättipoikki väsynyt.
VastaaPoistaMun täytyy sanoa, että mä en edes aiemmin tienny tuollaista olevan, mutta oli kyllä aika erikoinen kukka :) Välillä viikonloput kyllä vie kaikki voimat, mutta onneks niitä silti on :)
PoistaOnne onnea onnea! Voitit blogini arvonnassa ihanan hamam-pyyhkeen. Kurkkaatko sähköpostiisi ❤️
VastaaPoistaEn ollu uskoa silmiäni kun tämäm luin :) Sattuipa ihana yllätys muuten vähän harmaaseen viikkoon :) Laitoin sulle postia
Poista