pintaa syvemmälle

Siitä onkin aikaa, kun oon kunnolla kertonu kuulumisia. Kyllähän te toisaalta suunnilleen tiiätte, että mitä täällä hommaillaan ja missä asustellaan, mutta että jotain syvempää. Jotain, missä ne ajatukset ovat viimeisinä viikkoina olleet.. 

Täällä valmistaudutaan hiljalleen työelämään. Tuntuu edelleenkin hassulta, että oikeasti olen ollut kotona kohta kolme vuotta. Silloin ihan sairasloman alussa minulle määrättiin kolme viikkoa sairaslomaa ja olin asiasta aivan kauhuissani. Onneksi kukaan ei silloin kertonut, mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. 

Nyt voin sen todeta, että kolmessa vuodessa voi tapahtua vaikka kuinka paljon. Täällä on ehditty käydä Wienissä, Kreikassa, Ruotsissa ja matkusteltu ympäri Suomea. On istuttu monia hetkiä ystävien seurassa ja nautittu hitaista rauhallisista aamuista, viikoista ja kuukausista. On ehditty muuttaa ja remontoida kotia ja rakastua ;) No, siinä ne parhaimmat palat. Kuten varmaasti osaatte arvata on sairaslomalla olo myös jotain paljon muuta ja suurimmaksi osaksi se ei lomalta tunnu laisinkaan. 

Nämä kolme vuotta ovat varmasti olleet elämäni vaikeimmat, mutta toisaalta myös opettavaisimmat. Sitä on vaikea selittää miltä tuntuu jokainen maanantai kun muut lähtevät töihin ja itse jäät kotiin. Toisaalta taas ne kivut ja unettomat yöt ovat sellaisia joita en toivoisi kenellekään muulle. Silloin kun sattuu niin, että ei oikeasti pysty ajattelemaan mitään. Oli aikoja, jolloin sängystä ei vaan päässyt ylös, ei sitten millään. Aikoja, jolloin sitä vaan makasi paikallaan lähes hengittämättä ja toivoi, että joku lääke viimein tepsisi siihen kipuun. Puhumattakaan siitä, miten joskus täytyi pinnistää voimansa äärimmilleen, että jaksaisi elää kaiken keskellä kumminkin suhteellisen normaalia elämää. Päätin jo silloin alussa, että en halua valittaa turhaan, että se ei poista kipua eikä auta yhtään. Kylläpä niitä päiviä silti tuli aikamoinen määrä, milloin oli pakko vaan purkaa sitä pahaa oloaan. 

Kaikesta huolimatta hiljalleen alkoi näyttää paremmalta ja vuosien kuluessa kipu väheni ja paraneminen alkoi. Tänä päivänä voinkin sanoa, että täällä ollaan jo lähes kivuttomia. Toki tiedostan sen, että koskaan en tule täysin parantumaan ja varmasti iän karttuessa oireita saattaa tulla, mutta nyt elän tätä päivää ja nautin siitä, että voin taas mennä ja tehdä asioita. Se, että oikeasti pääsen pian takaisin työelämään tuntuu niin hyvältä! Jännittää kyllä tosi paljon, että miten saan itsestäni taas sellaisen vähän enemmän terävän puolen esiin. Kotona kun ei kovin skarppina oo tarvinnu olla. Vaikeinta tulee silti olemaan aamuherätykset, mutta ehkä sitä taas kaikkeen tottuu. 

Muutama viikko vielä kotoilua ja sen jälkeen kohti uusia juttuja. Sitä ennen aion vielä hetken hengähtää ja olla onnellinen siitä, että tästä ajasta oikeasti selvittiin ;) Nyt viikonlopun juttuihin. 

Ruut