muutoksia





Eilen kotiin ajellessa sanoin miehelle, että taas tuli sellainen haikea olo. Olispa ollu mukava vaan jäädä tuonne. Siis ihan oikeasti jäädä, ei vain mökkeilemään. 

Joskus se iskee kovemmin ja joskus se siellä vaan muistuttelee itsestään. Se on se kaipaus maalle. Toki me aika maalla asutaan nytkin ja hyvin viihdytään, mutta olisihan se aika ihanaa siirtyä vielä vähän kauemmaksi. Niille meille tutuille seuduille, jossa elämä on vähän rauhallisempaa ja metsä vähän tiheämpää. 



Kuka nyt ei täällä viihtyisi? 

Ajatuksia, unelmia ja monenlaista mietittävää. Niitä on hyvä olla. Hyvä oli myös hetki hengähtää. Viettää aikaa sen rakkaimman kanssa siellä tutussa ympäristössä. Muistaa, että tällainen minä olen ja vaikka elämä on tuonut mukanaan suuria yllätyksiä, niin tässä sitä nyt ollaan. 

Muutoksia luonnossa ja omassa elämässä. Molemmat tällä hetkellä hyvinkin näkyviä. 



Alkamassa viimeinen kotiviikko ennen töitä. Tuntuu kyllä ihan tosi hurjalta koko ajatuskin. Toisaalta ei jaksaisi odottaa, että viikko kuluu ja sitten toisaalta sitä tajuaa, että nyt alkaa ihan uudenlainen elämä. Sairaslomaa en jää kaipaamaan. 

Uusi työ tuo mukanaan uusia juttuja ja opeteltavaa varmasti riittää. Se vähän jännittääkin. Samoin kuin se, että elämäni ensimmäistä kertaa olen töissä paikassa, missä ei ole lapsia. Ihan vaan aikuisten kanssa. Ei vahtimista syökö ne nyt tarpeeks, onko päällä oikeanlaiset vaatteet, onko kaikki tarvittava mukana tai onko käytävä vessassa. Eniten jännittää se, että osaanko oikeasti tehdä mitään. Jos kyseessä ei ole luokkahuone tai leikkihuone, niin mistä sitä oikeasti tietää, että mitä siellä tehdään? 

Kaikista ajatuksista huolimatta tiedän, että kyllä sitä selvitään. Tässä on mun mahdollisuus johonkin ihan uuteen. 


Tästä olis hyvin voinu tulla aikamoinen novelli. Syvällisissä ajatuksissa mennään. Muutokset sen saa aikaan ja osasin arvata, että näin tässä käy. Päätin silti säästää teitä ja kirjoittaa vain nämä päällimmäiset. Kuvat viikonlopun mökkireissulta. 

Mukavaa uutta viikkoa myös sinne teille. Toivotaan, että tämä on hyvä viikko. 

Ruut

6 kommenttia

  1. Kyllä luonto on vaan niin rauhoittava ja kaunis. Ymmärrän tuon kaipuun lähemmäs luontoa. En voisi ajatellakaan että asuisimme suurkaupungin keskustassa, luonto on minulle niin tärkeä.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse sitä joskus suurkaupungissa asuin ja kyllä se oli aikansa mukavaa. Toki ulkomailla elämä on muutenkin erilaista, mutta kyllä nykyään kaipaa jotain ihan muuta. Toisaalta olen kai aina kaivannut ja nyt siihen sitten on oikeasti mahdollisuus :)

      Poista
  2. Tunnelmallisia kuvia! Minäkin täällä kaupungin keskustassa kaipaan luontoa, mutta onneksi on sentään puistot ja aina halutessaan pääsee metsäretkelle. Tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Tuo on kyllä totta, että niitä puistoja ja metsiä on. Suomessa kun asuu niin eipä niitä kovin kaukaa tarvitse etsiä. Kyllä sitä välillä täällä maallakin kaipaa kaupunkiin. Viimeistään silloin kun pitää autoa käynnistellä ja kaivaa lumikinoksesta ;)

      Poista
  3. Ihania uusia tuulia, tsemppiä niihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja <3 Vähän jännittää, mutta eiköhän se hyvin mene :)

      Poista