Uusi matto




ja vähän herkuttelusta.. 

Täällä keittössä on ollut koko vuoden musta matto edellisen asunnon makuuhuoneesta. Jotenkin en ole vain saanut ostettua uutta, vaikka olen jo kauan tiennyt, millaisen maton haluaisin. No, oikeastaan olisin halunnut pitää sen mustan maton, mutta viime viikonloppuna todettiin, että se ei vaan toimi. Joko me sotketaan liikaa tai sitten se vaan keräsi kaikki murut ja roskat itseensä ja keittiö näytti aina aika kamalalta. Eikä meistä kumpikaan ollut kovin innokkaasti imuroimassa ihan jokaisen ruokalajin jälkeen.

Tänään lähdin äitini kanssa kaupungille ostamaan hamekangasta (suunnitteilla itsetehty kaasonpuku lokakuun häihin). Käytiin samalla reissulla hakemassa tuo matto, jonka olin jo aiemmin lehdestä huomannut. Vähän jännitin, että onko liian pieni keittiöön, mutta onneksi ei ollut. Tuon koivutapetin takia kun on pitänyt vähän miettiä, että mikä matto tuohon sopii. Olinkin jotain tuollaista juuttimaton näköistä/tapaista siihen etsinyt. Saa nähdä toimiiko käytännössä hyvin ja lähteekö siitä paljon ylimääräistä nukkaa. Ainakin paljaiden varpaiden alla tuntuu ihan mukavalta, ei liian pisteliäältä. Itselläni kun ei ole aiempaa kokemusta näistä H&M matoista. 

Huomatkaa muuten pöydällä olevat kukat. En ala nyt tässä kehumaan, mutta kylläpä silti tuntuu kivalta niitä aina välillä kotiin saada. Uashmaman pussukka toimii hyvin myös ruukkuna tai ruukun peittona, jos on kyseessä joku ei niin kiva ruukku, vaikka tuo toinen olikin huolissaan, että eikö minulla ole ruukkuja ollenkaan (muisti, että tuo on se ruusujen alkuperäinen pussi)..

Lopuksi tuosta sokerista. Miten ihmeessä sitä saisi vähennettyä tässä ruokavaliossa? Tällä mässäilyllä ei tunnu olevan loppua ja yhä useammin löydetään itsemme jostain sohvannurkasta. Leffa pyörii ja siinä tyytyväisenä syödään jäätelöä, poppareita, sipsiä, karkkia yms. Kuinka usein siellä pidetään herkkupäiviä vai meneekö jotain pientä joka päivä? Itse kävin tänäänkin Pandalla ja nytkin tässä samalla muutaman karkin nappasin.. 

Herkullista keskiviikkoa.

Ruut

8 kommenttia

  1. Hyvännäköinen matto! Mulla ei ole sokerin kanssa ongelmaa, mutta sipsiriippuvuuden myönnän. Kerran viikossa (joskus jopa useamminkin) menee pussillinen sipsejä ja pahimmillaan vielä yhdeltä istumalta koko ISO pussi... Karkkia en onneksi juurikaan syö enkä keksejä tms. Oon yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että niin kauan kun harrastan useamman kerran viikossa liikuntaa (jumppia ja kuntosalia + kesäisin hyötyliikuntana pyöräily), voin pitää sipsipaheeni :) Kun muutoin syön kuitenkin terveellistä kotiruokaa (tai no kaikki käy joskus hesessä/pitsalla, mutta noin niin kuin yleensä) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti aikalailla samoilla linjoilla täälläkin mennään. Nuo sipsit muuten uppoo täälläkin niin hyvin, että viime viikolla mut työnnettiin kaupassa sipsihyllyn ohi ja sanottiin, että en saa pysähtyä :D

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, ostin samantapaisen keittiöömme Palokan kodin1 loppuunmyynnistä. En polta tai juo kahvia, mutta tuo sokeri...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo arvelinkin, että siellä saattais olla myös jotain tällasta mattoa, mutta mulla oli lahjakortti tuonne ja siks tuolta :) Ihana kamala sokeri :)

      Poista
  3. Ihana uus blogi ja tosi hyvä nimi :)

    VastaaPoista
  4. Nyt vasta löysin tänne, näyttää tosi hyvälle!

    VastaaPoista