Suklainen juustokakku arkipäivän piristäjänä



Eilen aurinko paistoi ja päätettiin lähteä jo heti aamusta hiihtoladulle. Hiihtolenkin jälkeen olo oli niin onnellinen. Vielä vuosi sitten jaksoin sen 10min hiihtää ja nyt kolme kilometriä ei enää hengästyttänyt ja seuraavaks suunniteltiin jo sitä viiden kilometrin lenkkiä. Ei ehkä kuulosta niin pitkältä, mutta mulle se on ihan mielettömän iso harppaus takaisin ns normaaliin elämään. Mietittiin jo heti, että ens talvena päästään pohjoiseen ja ihan oikeasti hiihtoladulle, jee. 

Osaltaan varmasti tuo toisen läsnäolo ja jatkuva kannustus on auttanut ja hyvin mua aina muistutetaan vähän lepäilemään. No, mä sitten tykkään vastapainoksi keksiä jotain pikkuisia kivoja juttuja arkeen. Ei liian usein, mutta välillä. Mä kun myös tykkään sellasesta tavallisen tylsästä arjesta ilman mitään ihmeempiä. No, minkäs siinä teet, kun aikaa on ,niin kyllä ne ajatukset kaikkeen pieneen kivaan sieltä helposti välillä kumminkin syntyy. Tänään päätin leipasta kakkusen. Viimeisestä kakusta kun oli jo hetki aikaa. Alunperin oli tarkoitus tehdä Nutella-juustokakku, mutta korvasinkin Nutellan kuvassa näkyvillä sydämillä. 



Suklainen juustokakku:

pohja

175g Dominokeksejä
80g voita

täyte

130g valkosuklaata
400g tuorejuustoa
2 munaa
150g ranskankermaa
100g suklaata

Sulata voi ja murskaa keksit. Laita seos irtopohjavuokaan ja jääkaappiin. Sekoita tuorejuusto pehmeäksi, lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Kääntele ranskankerma ja sulatettu valkosuklaa tuorejuuston sekaan. Kaada täyte pohjan päälle. Sulata suklaa ja tiputtele se kakun pinnalle. Vedä lopuksi veitsellä nokareiden halki niin, että pinnalle muodostuu kuvioita. Paista uunissa tunti, jonka jälkeen avaa luukku ja päästä kosteus pois. Anna olla uunissa jälkilämmöllä vielä tunnin verran. Jäähdytä kakku täysin huoneenlämmössä ennen jääkaappiin siirtämistä. 


 Nyt vain odottelen syöjää töistä kotiin. 

Maailma on täynnä ihania asioita. Sinä olet yksi niistä. 

Tuo kortin teksti sopis kyllä ihan jokaisen arkeen. Ihanaa keskiviikkoa just sulle. 

Ruut




4 kommenttia

  1. Kiitos reseptistä, tätä kokeilenkin! Mukavia hiihtoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan. Kesti vähän kauemmin kun jotkut kakkuset just sen takia, että pitää olla uunissa sen pari tuntia, mutta lopputulos on sen arvoinen :)

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta ja suklaakakku ei voi olla ikinä pahaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en voi sietää oikeita suklaakakkuja, mutta tää kyllä meni :D

      Poista