Olohuoneessa



Sain kuin sainkin eilen kirjan luettua loppuun. En tiedä, mikä minulla on näissä Coelhon kirjoissa. Tämä jo kolmas samalta kirjailijalta. Joka kerta olen aloittanut kirjan innoissani ja vakuuttunut siitä, että kädessä on hyvä kirja. Jostain syystä puolessa välissä tai vähän sen jälkeen kirja alkaa tökkiä ja loppuun pääseminen on hyvin hankalaa. Tämä on siis käynyt kaikkien kolmen kohdalla. Ehkä jatkan silti niiden lukemista, vaikka jo ihan siitäkin syystä, että välillä on hyvä lukea muutakin kuin hömppää.


Se kirjoista. Nyt olohuoneen sisustukseen tai oikeastaan uuteen järjestykseen. Kuten kerroin oltiin jo kauan tuskailtu sitä, että sohvalta oli jotenkin hankala katsoa televisiota, kun aina toinen oli edessä, jos siis istuttiin sohvalla yhtä aikaa. 

Nyt on sohva aikalailla keskellä olohuonetta niin, että sohvan taakse jää pieni kolo minulle soittaa pianoa. Vähän tosiaan pelkäsin, että sovitaanko täällä kulkemaan tarpeeksi hyvin tämän muutoksen jälkeen, mutta ainakaan eilen ongelmaa ei ollut, joten ehkä jatketaan näin kunnes taas kyllästytään. Tykkään tästä nyt näin jotenkin todella paljon. Vaihtelu näköjään virkistää. 


Nyt kun voidaan yhdessä istua sohvalla niin aloitettiin eilen oikea elokuvien maraton. Aiotaan katsoa kaikki Bondit. Minä kun en ole niitä aiemmin nähnyt. Se onkin ollut varma pisteiden tuoja En ole koskaan- pelissä. Ehkä muutaman Bondin jälkeen en enää kysele, että onko tuo Bond. Minulle kun se ainoa oikea on se uusin, jonka tapasin myös Wienin Madame Tussauds- vahakabinetissa ;) 


Nyt ulos ja jäälle. Näistä aurinkoisista päivistä haluaa ottaa kaiken irti ja ulkoilma on tuntunut erityisen hyvältä. Viikon viimeisiä arkipäiviä viedään taas, jee! Mukavaa torstaita!


Ruut









2 kommenttia

  1. Kauniita kuvia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taas tää vastaus tulee tällai vähän jäljessä, mutta mukavaa oli :)

      Poista