Muutama ajatus tähän päivään


Voi tätä onnen määrää. Taas on kotona uusi kimppu kukkia, kun vasta eilen heitin edelliset roskiin. Sain aamupäivästä ystäväni tänne kylään ja hän tuli kimppu mukanaan. Ihania ovat. Ihan ensimmäistä kertaa hän tänne tuli ja minä täällä jo melkein kaksi vuotta asunut. Mihin tämä aika oikein menee?

Mietin tänään muutenkin näitä vuosia ja sitä, miten se arki vaan vie mukanaan. Piti hetki oikein laskeskella, että olenko nyt 34 vai 35. Niin se vaan on, että kesällä sitä mennään jo lähemmäs seuraavia pyöreitä vuosia, hurjaa! Tuntuu, että viikot vaan vilisevät silmissä, vaikka sitten aina tiistaisin ja keskiviikkoisin on tunne, että tää viikko ei lopu ikinä. Tuskin olen kumminkaan ainut tän tunteen kanssa. Kaikesta huolimatta oon onnellinen, että vuodet ovat menneet ja nykyään voi ihan rauhassa olla sellainen vähän ehkä jo tylsä aikuinen. Ei kaikki sellaisia oo tai koskaan haluakaan olla, mutta mä ainakin nautin siitä, että välillä voi ihan hyvillä mielin oleilla kotona ja alkaa aikaisin nukkumaan ja antaa muiden juhlia. Toki juhlimassakin on kiva käydä, mutta ehkä vaikka sitten kesällä, kun on valoisaa ja jaksaa valvoa ;) 



No, kyllä sitä joidenkin asioiden suhteen olis kiva olla nuorempi. Nuorena sitä vaan oli paremmassa kunnossa ja muutenkin energisempi, ainakin minä. Oli ehkä muutama huoli vähemmän ja pystyi elelemään rennommin. Nyt kyllä kuulostan siltä, että oisin jo hieman vanhempi kuin oon. 

Viime viikolla naurettiin ystävän kanssa, kun me yhdessä kilpaa muisteltiin sitä, miten meidän lapsuudessa ei ollu kännyköitä tai läppäreitä ja ei meillä ollu tylsää, koska me mentiin ulos ja keksittiin jotain. Nämä siis hänen tyttärensä kuullen.. Just niinku oma isä tai äiti, voi kamalaa! 


Ehkä lopetan tän aiheen nyt tähän, koska tässähän alkaa jo hieman huolestua omista ajatuksistaan. Ehkä ehdotan miehelle, että viikonloppuna tehtäis jotain tosi hurjaa, kuten vaikka käytäis jossain tämän kylän ulkopuolella. Salaa toivon tietenkin, että hän sanoo haluavansa olla kotona. Mikäs sen parempaa, kuin lauantaina rauhassa oleilua, illalla sauna ja televisiosta meidän lemppari ohjelmia. 


Mukavaa ja sellasta ihanan tylsää torstaita myös sinne teille :) 

Ruut

4 kommenttia

  1. Siis ihana blogi ja ihania kuvia!
    Just sopivasti kun etsin uutta luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olipas tää mukava kuulla :) Toivotaan, että kivoja tekstejä syntyy jatkossakin :D

      Poista
  2. Tulppaanit ovat nyt niin ihania ja värejä vaikka kuinka. Tänään ostankin viikonlopuksi kimpun. Pirkka tulppaanit muuten kestivät yli viikon hyvänä maljakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että nuokin nyt ainakin viikonlopun yli kestäisivät. Täällä myös rakastetaan tulppaaneja ja olisin aika onnellinen jos kotona voisi aina olla kukkia :)

      Poista