yksi erittäin kaunis kirja ja monta hyvää ja tärkeää hetkeä


yksi kokonaan syöty suklaalevy ja perjantain pizzasta jäänyt puolikas jääkaapissa odottamassa. 

isoja kupillisia kuumaa vettä ja monta palaa inkivääriä sinne sekaan. 

anteeksipyyntö rakkaalle, kun aamuisin täältä on herännyt joku, joka on kotona hyvinkin huonokäytöksinen ja töissä vasta oma iloinen itsensä. miksi kohdella kaikkein tärkeintä vähemmän tärkeästi. 

aamuinen yhteinen siivoushetki ja hitaasti syöty aamupala. aamupalalle valmiiseen pöytään. 

kuumemittarin piippaus, joka osoittaa, että lämpö on taas nousemassa ja silmätkin taitavat olla tulehtuneet. 


yksi katsottu elokuva ja vain elämää- jakso. illan gladiaattoreita ja miljonääriä odotellessa. 

ulkona monta pientä hentoa lumihiutaletta ja yksi siili, joka pyörii ikkunan alla. 

omin käsin puristettua appelsiinimehua. 



kaunista ja vihreää. viikonloppuna käteen sattunut kaunein kirja pitkästä aikaa. suosittelen lämpimästi, jos haluaa oppia, miten hoitaa ja istuttaa oikein viherkasveja ja katsella samalla kauniita kuvia. 

ei yhtään voittoa eurojackpotissa. 

jo viikon huonosti nukuttuja öitä. viime yönä nähty uni, jossa olin isolla porukalla wienissä ja kaikki meni pyllylleen. 

yksi vahongossa sanottu ruma sana. yksi kehoitus pieneltä A:lta mennä jäähylle rumien sanojen takia. yksi jäähyn välttänyt huonosti käyttäytyvä täti, joka lupasi parantaa tapansa.

lämpeämässä oleva sauna. 

hymyjä ja nauruja kotona ja kylässä. 

siskon luona pelattu lautapelihetki aikuisten kesken.


pihalla odottavat puista tippuneet lehdet, valokuvat, jotka pitäisi laittaa albumiin ja kaapissa olevat talvivaatteet. tekemättömät kotityöt. 

ehkä vielä muutama jakso game of thronesia. 

puhelu omalle isälle. 

kasvonaamio ja kasvojen kuorinta. 

loppuun luettu daniella steelen kirja. 


aika monta vastaamatonta kommenttia täällä blogissa. useita anteeksipyyntöjä yhdeltä flunssaiselta siitä. yksi yritys parantaa tilanne, kun tauti hellittää <3

viikonlopun elämää.

mukavaa lauantaita!

Ruut

4 kommenttia

  1. Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa ja toivottavasti kuume on jo poissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On onneksi kuume poissa, vaikka tulikin sunnuntaina takaisin. Nyt vielä muutama päivä oikeasti kunnon lepoa, ehkä sen jälkeen tämä voisi olla viimein tässä! :)

      Poista
  2. Löysinpä tieni elämänmakuisen blogiin! Flunssapöpöt tuntuvat jyläävän nyt varsin tehokkaasti. Toivottavasti voit jo paremmin. Lempeyttä alkavaan viikkosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti sanottu, kiitos! Täällä tosiaan on flunssaa liikkeellä aika paljon. Oma olo alkaa onneksi hiljalleen kohentua, vaikka olikin inhottavaa, kun tauti tuli takaisin..

      Poista