Makuuhuoneen taulut


Tämän talon kaunein asia on ehdottomasti suuret ikkunat ja niistä näkyvät maisemat. Järvimaisema oli molemmille sellainen, että sen äärellä tiedettiin viihtyvämme. Tuossa se ihanasti nytkin liplattelee tuo järvi. Tuota samaa ulkona näkyvää rauhallista tunnelmaa olen halunnut tuoda myös tänne sisälle. Tuntuu, että aika moni meidän tauluista liittyy jotenkin luontoon ja ehkä se on se meidän juttu.


Makuuhuoneen taulut tilasin Deseniolta. Aika monta julistetta on tullut sieltä hankittua ja osa jo vaihtanut kotiakin tässä vaiheessa. Jotenkin nämä kaksi julistetta nähtyäni tiesin, että ne sopisivat meidän makkariin. Oikeassa olin, tykkään näistä todella paljon! Nämä ovatkin toistaiseksi ainoat taulut, mitkä seinälle on laitettu. Uusiin seiniin ei halua ihan turhaan reikiä laitella, joten pitää miettiä tarkkaan, että mitä haluaa mihinkin. Lisäksi tarvitsen aina tuon toisen pitämään taulua hetken paikoillaan, kun katselen joka suunnasta, että olisiko se tuossa hyvä vai ei. En tiedä teidän muiden kumppaneiden kärsivällisyydestä, mutta meillä on toistaiseksi taulut laitettu seinille ihan yllättävänkin rauhallisesti. Katson tarkkaan kohdan ja sitten viimein ilmoitan, että laita naula johonkin tuohon, että ei haittaa vaikka ei ihan millilleen oikeassa kohdassa ole. Liikuttelen huonekaluja sitten, jos on tarpeen ;)

Muuten makuuhuone on vielä ihan vaiheessa. Siellä ei ole sängyn lisäksi kuin toinen yöpöytä ja vaaterekki. Tosin sänky onkin sitten ihan jo mainitsemisen arvoinen. Me päätettiin luopua siitä meidän 120, koska meidän koiruli vetelee unia hyvinkin poikittain. Pieni se on, mutta sängyssä venyy jollain konstilla aika pitkäksi. Nukuin aiemmassa kodissa seinän puolella, joka esti tippumisen. Täällä ei sitä seinää sängyn vieressä ole, joten oli pakko vaihtaa isompi sänky. Muistelinkin eilen sitä, että aikoinaan haluttiin nukkua jopa samalla tyynyllä ja nykyään meillä on tuo koira välissä niin, että hyvä jos hipaistaankaan toisiamme koko yönä. Voi niitä entisiä aikoja. Aina vaan kauemmaksi mennään :D Rehellisesti sanottuna nautin kyllä siitä, että kerrankin mulla on tilaa kääntyä yöllä. Mä kun oon helposti sellainen nukkuja, että nukun itse vaikka miten pienessä tilassa, kunhan muilla on varmasti hyvä olla..


Nyt me pötkötelläänkin täällä makkarissa. Meillä oli aika hulinapäivä. Saatiin vielä pienten yövieraiden lisäks muutama muukin pieni vieras. Hetkeksi tämä rauhallinen talo täyttyi äänistä ja menosta. Vieraiden lähdettyä kuuluu vain tuulen humina ja koiran rauhallinen tuhina. Taidan itsekin sulkea silmäni hetkeksi.

Mukavaa tiistaita sinne!

Ruut

2 kommenttia

  1. Anonyymi7/11/2018

    Onpas kivan näköiset taulut! Ihanat värit :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Tykkään myös itse niistä tosi paljon! :) Eikä tuo hintakaan kirpassu ;)

    VastaaPoista