"Tuonne", näytti pieni B ja otti tätiä kädestä kiinni ja lähti kävelemään kohti metsää. Kysyin pitäisikö meidän odottaa muita, "ei ooteta" tuli sieltä aika nopeasti.
Meitä oli lauantaina retkellä meidän kahden lisäksi siskoni muu perhe ja tietysti tuo oma rakas. Oltiin jostain kuultu, että Muurameen päin kun mennään olisi siellä hieno luola. Navigaattori ohjasi perille, mutta vähän aikaa emmittiin, kannattaako autoilla lähteä vielä viimeistä tienpätkää ajamaan. Lunta kun oli vielä auraamattomalla tiellä aika paljon. Perille silti ajettiin ja kääntöpaikalle jätettiin autot. Siitä oli polkua pitkin vielä n15 min matka käveltävä itse vuorelle.
Lullinvuoren luola sijaitsee Muuratsalossa. Se on yksi Suomen pisimmistä luolista (32 metriä pitkä luolamuodostelma). Ympäristö on kivikkoinen ja sieltä on myös hienot näkymät Päijänteelle. Luolan suuaukkoa sai aluksi hieman etsiä. Viimein kun sellainen löytyy vaaditaan vain hieman rohkeutta sinne sisään hypätä ja ryömiä pieni matka, että itse luolaan pääsee. Meidän porukasta kaikki miehet, isot ja pienet luolassa kävivät. Me loput kaksi nautittiin luonnosta noin muuten vaan. Ihan heti en luolaan olis uskaltanu, ehkä joku toinen kerta tai sitten ei :)
Voin suositella tätä retkipaikkaa. On hieman erilainen. Lapsia tosin joutuu vahtimaan vähän tarkemmin, kun koloja on vähän siellä ja täällä, mutta toisaalta itse luola toi heille sopivasti jännitystä reissuun ja taisi olla kiva sinne mennä. Mukaan kannattaa pakata myös joku lamppu, että luolassa näkee jotain.
Aika monta tuntia saatiin tuolla retkellä kulumaan. Tutkittavaa riitti ja eväät maistuivat. Kesällä olisi kiva käydä paikalla uudestaan. Silloin ehkä hieman helpompi reitti niin autoille kuin kävelijöille. Nähtävää kun sinne jäi vielä toiseksikin kerraksi.
Taas on kotiseudulta löytynyt joku uusi hieno paikka. Kyllä retkeily vaan on mukavaa.
Ruut
Söpö kaveri tädillä ollut retkellä mukana! <3
VastaaPoistaNe on kyllä, molemmat :D
Poista