Kevät tulee. Kotona pölyä tuntuu riittävän joka nurkassa ja aurinko valollaan tuntuu saavan kaikki pölypallot esiin, vaikka siivoaisi kuinka. Ulkona voi taas jo tuntea sen, että lämmintä on. Nähtiin jopa joutsen tuolla rannalla yhtenä aamuna uiskentelemassa. Jäät sulaa ja onneksi myös jäiset kadut. Sitä alkaa jo mielessään käydä läpi vaatekaappia, vaikka ei ihan vielä uskalla talvivaatteista luopua. Myös kotiin kaipaa jotain uutta..
Kukka (kasvi), joka sietää pimeyttä, eikä säikähdä kuivuutta on kuin tehty meille. Katsotaan toimiiko käytännössä. Onnistuin joskus jopa kuivattamaan kaktuksen, joten odotukset eivät kovin korkealla ole. Tämän kasvin (jonka nimen jo unohdin) löysin ruokakaupassa käydessäni. Meillä täällä sisällä oli ennestään vain yksi viherkasvi johtuen ihan jo siitä, ettei ikkunalautoja ole, eikä kovin paljoa vapaata tilaakaan ja toisaalta taas siitä, että en vaan saa pidettyä niitä hengissä. Kauniitahan nämä olisi ja tulee jotenkin kodikkaampi olo, jos on kasveja/kukkia kotona. Vielä pitäisi ostaa multasäkki, koska joka keväinen ei niin mukava projekti olis taas tehtävä ja vaihdettava kukkiin ne mullat. Jokohan sitä samalla vois istuttaa pääsiäseks ruohoa. Kohtahan sekin jo on..
Vielä kun sais tuota vihreää sisustukseen vähäsen. Pussilakanat ja ehkä joku kiva tyyny sohvalle vois olla mukavaa vaihtelua, mutta ihan kovin paljon en ole niihin rahaa käyttämässä, joten etsinnät jatkukoon.
Muuten viikko on menny taas nopeasti. Lepäillen ja kaupungilla, sopivasti molempia. Ei ihmeitä elämään täällä :) Toivottavasti teilläkin on siellä päivät sujuneet mukavasti.
Aurinkoista torstaita!
Ruut
Ei kommentteja