keskiviikon kollaasi


Mun arkimeikki on hyvin nopea. Siihen kuuluu ihan joka aamu meikkivoide, kevyt varjostus/korostus, huulirasva pienellä punalla ja ripsari, sekä tietysti sipaus hajuvettä. Joskus harvoin jaksan rajata silmät. Kynnet lakkaan jo illalla, jos lakkaa haluan. Siksi onkin tärkeää, että kaikki arkimeikkiin tarvittavat jutut löytyy kotoa ja niitä täydennellään aina tasaisin väliajoin. Voi kun sitä toivoisikin olevansa sellainen aamusta tykkäävä ihminen, jonka ei ois yhtään vaikea herätä. Olishan se kiva rauhassa laitella itseään ja kiharrella hiuksia tms. Todellisuus kun on sitä, että joka aamu kellon soidessa saan just ja just silmät auki ja inisen tuolle toiselle, että en halua nousta :)

Viime viikolla satuin jostain lukemaan jotain pahoja meikkimokia ja yks niistä oli se, ettei taivuta ripsiä. Oli heti maanantaina lähdettävä kauppaan hakemaan ripsientaivutinta. Nyt on siis sekin moka korjattu :) Samalla reissulla pääsin käyttämään mun joululahjaksi saatua lahjakorttia ja löysin kaikkea muutakin tarpeellista. Cliniquen ripsaria en oo koskaan kokeillu ja se oli tarjouksessa, joten seuraavaks sitten se. Lisäks oon ihan ihastunut tuohon kuvassa näkyvään Mavalan kynsilakkaan. Tykkään siitä, että kynsissä edes on väriä muuten harmaassa olemuksessa. Kassalta lähtiessä huomasin, että multa oli veloitettu aika paljon liikaa ja anteeksipyyntönä mulle tarjottiin tuollainen ravistettava ripsari ja Lacosten pieni hajuvesi. Hajuvesi on ihan hyvän tuoksuinen ja ripsari on mulla tällä hetkellä käytössä. Täytyy sanoa, että pidän vähän outona sitä ravistelua siinä, mutta muuten ripsari toimii hyvin, ei paakkuunnu ja pysyy silmissä iltaan saakka. Muuta en oikeastaan ripsarilta vaadi.

Meikkailu on mukavaa, jos iho voi hyvin. Oon varmasti jotain tehny oikein tänä vuonna kun on varmasti ensimmäinen talvi, ettei iho oo ihan kamalan kuiva tai sitten ei vaan oo ollu tarpeeks kylmä.. Uskon silti, että hyvät puhdistusaineet, säännölliset naamion käytöt ja seerumit on auttanu edes vähän. Ensi viikolla pääsen vielä taas kasvohoitoon, jonka jälkeen mulla on vielä yks kasvohoito keväällä jäljellä. Melkoista luksusta sanon minä :)

Kaunista keskiviikkoa myös teille!

Ruut

2 kommenttia

  1. Oi, taidan huomenna poiketa kempparin kautta ja käydä taivuttajat itsellenikin hankkimassa. Saadaan tuo paha meikkausmoka korjatttua! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D ite en oo kyllä ihan varma, että onko tässä nyt kovin suurta eroa taivutanko ripsiä vai ei, mutta pakko se on uskoa niitä jotka asiasta jotain tietää ;)

      Poista