Rauhallisina hetkinä syntyy monia ajatuksia

Täällä aloiteltiin viikonloppu ystävien seurassa. Oltiin jo alkuvuodesta sovittu päivä milloin pelaillaan yhdessä lautapelejä ja maistellaan vähän hyvää viiniä. Meillä on todella mukava naisten porukka, jonka kanssa aina välillä näissä merkeissä kokoonnutaan. Yleensä ollaan oltu täällä meillä, mutta nyt jäätiin lähemmäksi kaupunkia. Lauantaina käytiin sitten ihan kaksin vähän retkeilemässä ja tehtiin hyvää ruokaa. Tänään ollaan ulkoiltu ja illalla varmasti katsotaan televisioista vaaleja. Äänestämässä kun käytiin jo heti ennakkoon ensimmäisenä päivänä, kun se mahdollista oli. Ei siis mitään kovin ihmeellistä tänne, mutta kyllä nää viikonloput vaan on välillä ihmisen parasta aikaa.

Sitten hieman tän päivän mietteitä. Ne jotka ei halua lukea ajatuksia bloggaamisesta voi skipata tän kohdan..

Olen tänään aika paljon miettinyt tätä blogiani. Aamulla kun tajusin, että en sitä edes itse aina jaksa lukea tai käydä katsomassa. Seuraan muutamia blogeja aika aktiivisesti ja aktiivisella tarkoitan, että luen postaukset noin kerran pari viikossa ja muita sitten aina kun jaksan olla koneella pidempään. Uusi työni on saanut minut viettämään vapaa-aikaa aina vaan vähemmän koneella. Pitäisi se oma blogi silti itseään kiinnostaa, koska jos ei itseään, niin ketä muita sitten? Musta vaan tuntuu, että ei mun elämässä aina ole niin ihmeellistä kerrottavaa ja sitten toisaalta elän tätä elämää hyvin vahvasti tuon toisen kanssa ja en oikeastaan haluakaan kaikkia meidän juttuja ja tekemisiä kertoa. Eikä sitä kameraa tai puhelintakaan halua aina mukanaan pitää.

En silti osais kuvitella elämää ilman blogia. Tykkään ottaa kuvia ja välillä kirjoitella, mutta mikä sitten on sellainen hyvä tahti. Tuskin itsekään seuraisin jotain blogia, josta ei koskaan tietäis, että milloin siellä on jotain uutta postausta. Nytkin äsken makasin tässä keittiössä haudaten pääni käsiin ja J kysyi, että onko kaikki hyvin. "En keksi mitään mistä kirjoittaisin blogiin". Hän totesi, että jos murheet on siinä niin aika hyvin ne asiat sitten taitaa olla, olin kuulema vaan näyttänyt hieman murheelliselta :)

Jotain on silti tehtävä. Ajattelin, että voisin oikeastaan päättää pari päivää, että milloin oikeasti tähän keskityn ja niin, että saisin viikossa sen 2-3 postausta kirjoitettua.. Tykkään siitä, että jos jotain tehdään niin sitä voi ihan hyvin sitten tehdä kunnolla. Enkä tarkoita sitä, että tää olis jotenkin pakkoa. Mulle tää on tosi rakas harrastus oon vaan ollu vähän hukassa, että mihin vedän sen rajan, että mitä haluan kirjoittaa. Nyt kun viimeisen kuukauden ainoastaan nuo Keskiviikon kollaasit on tuntunu sellaisilta oikeasti inspiroivilta mulle. Haluan kumminkin, että blogi pysyy sellaisena hyvällä tavalla tavallisena. Oon lisäks ollu tosi surkea kommentoimaan muiden tekstejä tai muutenkaan päivittelemään edes omaa kuvaa tuonne.. Myönnän myös sen, että jos ja kun seuraa aika paljon sellaisia työkseen bloggaavia niin oma blogi alkaa tuntua hiljalleen sellaselta vähemmän hienolta. Edellisen blogini kautta sain paljon yhteistyöjuttuja ja tapasin uusia ihmisiä ja sitten täällä Näissä Neliössä on ollut niin kovin hiljaista. Näen kyllä tilastoista, että teitä ihania lukijoita siellä on, mutta tää bloggaaja on ollut jossain ihan muualla. Tuntuu, että tää sopeutuminen uuteen työhön ja uudenlaiseen elämään vaatii niin paljon enemmän kun olisin osannu arvata. Muutos on vaan siis positiivista, mutta vie multa tosi paljon energiaa edelleen.

Siinä siis "muutama" ajatus..

Luonto on ollut ihanan valkoinen just nyt ja ilma tuntunu todella raikkaalta. Tänään meidän kävelylenkillä totesin taas, että kuinka ihanaa on asua täällä.

Saa nähdä päästäänkö tänä talvena kertaakaan tuonne jäälle käppäilemään ja tänäänkin käytiin lähinnä kattelemassa venettä rannassa ja haaveilemassa jo sulista järvistä ;) Nää kuvat on meidän viime viikon pitkältä lenkiltä. Eilinen retki ei mennyt ihan putkeen, kun olin puolet matkasta silmät kiinni noilla sivuteillä varmana siitä, että auto suistuu sen jäätikköisen tien takia ojaan ja sitten viimein retkipaikalla valitin sitä, että en mitenkään pääse perille, kun hanki on niin upottava. En siis ihan kovin ihanaa seuraa, mutta lopuks todettiin yhdessä, että oli tosi mukava käydä nauttimassa päiväkahvit jossain ulkona pitkästä aikaa ja viettää hetki valoisan aikaan pihalla :)

Olipas taas asiaa monenlaista. Koittakaa kestää :)

Ihanaa sunnuntaita sinne!

Ruut