Keskiviikon kollaasi

Sain joku aika sitten Kosmokselta yhteydenoton, että haluaisinko lukea Sami Minkkisen Miesraskaus -kirjan. Kirjan saapuessa kotiin täytyy myöntää, että ensimmäinen ajatukseni oli, että tätä olisin tuskin lainannut kirjastosta. Nimi ja kansi ei iskenyt minuun ei sitten yhtään. Välillä on kumminkin kiva lukea jotain ihan muuta mitä itse olisi valinnut, joten päätin viime viikonloppuna, että kirjan viimein avaan.

Kirjan teksti on hyvin helppoa lukea ja koko kirjan voi kahmia läpi lähes yhdellä kertaa. Niin tein minäkin. Eikä siinä kovin kauaa edes mennyt. Kirjasta jäi lukemisen jälkeen vähän ristiriitaiset ajatukset. Toisaalta tykkäsin ja toisaalta taas tuntui, että vähän liian rehellistä tekstiä. Sitähän se elämä tosin onkin, ei aina niin helppoa luettavaa (jos omista ajatuksistaankin tekisi kirjan niin mistä sitä tietää, että millainen siitäkin tulisi). Ehkä toisaalta taas johtui siitä, että kirjassa käsitellään juuri niitä miehen tunteita järkyttävien elämänmuutosten keskellä ja miehen mielen muutoksista. Ei siis mikään kovin kevyt aihe. Hetkittäin oli jopa vaikea samaistua kirjoittajaan tai ymmärtää häntä. Ihan jo senkin takia, että en ole mies ja toisaalta myös Sami Minkkinen vaikuttaa miehenä aika erilaiselta kun ne lähipiirin miehet. Ne puhuvat ehkä vähän vähemmän :)

Miesraskaus- kirjaa voin suositella jos haluaa lukea Minkkisen ajatuksia ja pohdintoja elämästä eron keskellä. Matkalla kohti jotain uutta. Toivon ja rakkauden ohjatessa elämää. Itse olin aiemmin kuunnellut Havaintoja Parisuhteesta äänikirjana ja siitä tykkäsin silloin, siksi tähänkin yhteistyöhön tartuin mielelläni. Hänen blogiaan kävin myös silmäilemässä ja kyllä sieltä sama ihminen paljastuu kuin kirjan sivuilta. Mikä parasta, kirja herättää varmasti lukijassa jonkinlaisia ajatuksia, oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia ja se jos mikä on hyvä juttu kaikille jotka tykkäävät lukea.

Ps. ystäville tiedoksi, että täällä se on hyllyssä, jos joku haluaa kirjaa lainailla.

Ruut

4 kommenttia

  1. Kirjan kansi on ainakin kauniisti väritetty ja tehty. Pitääpä käydä katsomassa kirjoittajan sivut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli jotenkin pirteä kansi. Vähän keväinenkin ehkä :)

      Poista
  2. Haluan lainata! Joskus sit kun ehdin lukea :)

    VastaaPoista