Hääjuttuja ja lemppari tuoksua


Me aloitettiin häiden suunnittelu sillä, että kerrottiin millaiset häät halutaan. Halutaanko juhlia aamuun, syödä pienellä porukalla, olla vain kaksin vai mitä oikein hääpäivältä toivotaan? Sen jälkeen alettiin miettimään, että missä meidän toiveita voisi toteuttaa. Tämän jälkeen olikin helppo miettiä vieraslistaa, kun tiesi suunnilleen kuinka monta vierasta paikalle voi kutsua.

Kerroinkin jo viimeksi, että me oltiin löydetty pitopalvelu ja hääpaikka ja mistään muusta ei ollut tietoa. Nyt kun aikaa on kulunut on paikkakin ehtinyt vaihtua samoin kuin pitopalvelu. Jos jotain on pysynyt niin vielä tuo sama mies on mun kanssa sinne häihimme tulossa ;)

Haluttiin suht helpot häät ja tällä tarkoitan sitä, että paikka on jo itsestään niin kaunis, ettei vaadi sen suurempia koristeluja. Matkaa ei kerry paljon, mikä helpottaa hääpäivänä, kun kampaaja kumminkin oli sellainen, minkä halusin täältä läheltä. Saadaan nukkua kotona yö ennen juhlia, joka on sekin ihanaa, kun oma sänky nyt vaan on se paras paikka, eikä tarvitse ottaa kovin paljoa tavaraa mukaan mihinkään, kun ei oikeastaan mihinkään lähde :) Ruoka tulee suoraan tilan kautta ja jatkopaikkakin sieltä löytyi, samoin myös yöpymismahdollisuus. Kaikki kätevästi lähellä toisiaan ja joku muu järjestämässä sen kaiken, ihanaa!

Hääpukua lähdin etsimään yhdessä äitini ja siskoni kanssa. Tiesin jo alusta saakka, että heidän kanssaan sen haluan tehdä ja oli kyllä ihana päivä. En tosin arvannut, että oikeasti puvun löytäisin, mutta niin vaan se viimeinen niistä 15 kauniista mekosta tuntui juuri omalta ja päätös oli yllättävän helppo.

Kampausideat on valmiina, samoin meikki ja odotan kovasti, että pääsen koekampaukseen! Kukkakimppukin on suunniteltu ja siitä tulee kyllä niin kaunis! Laukunkin löysin ja luultavasti kengätkin ja ne kengät ihan vaan omasta kaapista. Pitää vaan sovittaa vielä mekkoa, että sopiiko ne sen kanssa.

Koristeita tulee muutamia ja nekin on jo hankittu, samoin pöytänumerot, sekä mun mielestä kaunein kakkukoriste ikinä.

Enää muutama pikku hankinta ja sitten alkaa tämä rouva olla valmiina häihinsä ;) Tosin kyllä näitä saa vielä hetken odottaa, mutta onpahan ainakin jotain tosi kivaa, mitä odottaa.

Vaikka hääjärjestelyt ovatkin olleet välillä vähän stressaavia niin enimmäkseen ne ovat tuoneet mukanaan mukavia ajatuksia ja täydellistä vastapainoa arjen töille. En kamalasti stressaile näillä hääjutuilla, koska mulle olisi riittänyt vain se, että saisin päivän olla hääpuku päällä. Kaikki muu on sitten vaan plussaa. Näin taisin sanoa muuten jo viimeksikin, mutta noin se vaan menee. En ole tainnut koskaan olla niin häistä haaveileva, kun olen ollut aina sitä mieltä, että se avioliitto itsessään merkitsee enemmän.

Ja sitten tuo hajuvesi. Versacen Bright Crystal. Se on mun lemppari ja sitä aion hääpäivänäkin laittaa. Tietää sitten mies, että se olen minä, kuka siinä vierellä on. Minä kun käytän tuota tuoksua lähes päivittäin. Vielä en ole löytänyt tämän voittajaa, vaikka monia hyviä muitakin on tullut kokeiltua (puhun edellen hajuvedestä). Purkkikin on söpö. Laivalta olen välillä isomman koon ostanut, mutta nyt taas tuo pieni.

Siinä teille jotain pientä täältä häähumusta ;) Oikeasti mies nukkuu sohvalla ja koira tuo mun eteen ties millaista lelua. Itse olen kärsinyt ihan koko päivän jäätävästä pääkivusta ja muistin just, että meillä piti huomenna olla koiran rokotus, mutta unohdettiin madottaa se, joten soitettiin eläinlääkäriin ja tullaankin sitten vasta joku toinen viikko. Sellaista humua tähän iltaan. Nyt kone kiinni ja silmätkin hiljalleen, mutta eka se matolääke ja ruoka sille koiralle ja ehkä heitän vielä leluakin kerran tai pari. Sen jälkeen oonkin niin väsynyt, että voin käpertyä suoraan sohvalle tuon toisen viereen. Onneks huomenna on perjantai!

Mukavaa viikonloppua!

Ruut

2 kommenttia

  1. Hääjärjestelyt ovat varmasti ihania, kunhan ei stressaa liikaa <3 Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mutta oon kyllä sitä mieltä, että ei näihin ihan kovin montaa vuotta jaksais kuluttaa :D Mulle riittäis vähempikin suunnittelu.

      Poista