Keittiön puoleinen kaapin pääty ja sen maalaus on nyt vuoden ollut tehtävien hommien listalla. Jotkut asiat, kuten ne listat olisi oikeasti hyvä laittaa silloin remontin keskellä valmiiksi. Jos hommat jäävät niin sitten ne vaan jotenkin unohtuvat. Yksi ilta istuttiin alas ja kirjoitettiin paperilappu täyteen asioita, mitä pitäisi hankkia ja mitä on tekemättä. Seuraavana aamuna suunnattiin kauppaan ja kerralla ostettiin lähes kaikki tarvittava.
Alunperin ajattelin valkoista maalia, kuten olohuoneen puolellakin on. Luulin liitutaulumaalin olevan jotenkin todella kallista, mutta K-raudassa käydessä huomattiin, että pikkuinen purkki olikin yllättävän halpa, joten päädyttiin sittenkin siihen liitutaulumaaliin. Samalla reissulla ostin myös tuollaisia mustia koukkuja eteiseen. Saadaan vähän laukkuja ja takkeja paremmin esille. Meidän eteinen on muuten ihan todella pieni ja on aiheuttanut itselleni aika paljon päänvaivaa. Kahdella ihmisellä kun kenkiä ja takkeja riittää ja etenkin näin talvisin, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Pitäisikin joskus ottaa kuvia siitä..
Pieniä remppahommia siis tiedossa taas, mutta onneksi ihan mukavia sellaisia. Loppuukohan tämä remppaaminen koskaan :) Sisätilojen valmistuessa siirrytään tietenkin ulos. Vähän ollaan haaveiltu sellaisesta kunnon terassista, mutta ehkä kaikkien haaveiden ei tarvitse heti toteutua ;)
Oikein mukavaa keskiviikkoa sinne. Keskiviikko on täällä odotettu Greyn Anatomia päivä, jee. Pienet ilot ne on kivoja ne.
Ruut
Pienikin pintaremppa piristää kotia :) Tulee varmasti hyvä!
VastaaPoistaNo niin tekee ja varsinkin kun tää on oikeastaan jatkumaa sille viime syksynä alkaneelle rempalle, jota ei oo vieläkään loppuun saatu :)
Poista