Metsässä kasvanut




Maanantai meni vauhdilla ohi kyläillessä ja nyt mennään jo tiistaissa. Palataan kumminkin hetkeksi takaisin viikonloppuun. Päivät olivat sen verran mukavia ja kuvia otin jonkin verran, joten tässä teillekin metsäjuttuja. Lauantaina saatiin siskon kanssa molemmat ne omat rakkaatkin mukaan touhuihin ja päästiin myös porukalla metsäretkelle. Lähdettiin meidän lapsuudenmaisemiin ja on se vaan jotenkin tosi mukavaa olla metsässä, jossa on muuten oltu aika monet kerrat ennenkin. Niin tuttuja polkuja ja mutkia, että ne voi vielä näinkin pitkän ajan jälkeen muistaa hyvin, puhumattakaan muistoista, joita niitä katsellessa syntyy. 

Täällä sitä opittiin elämään yhdessä sisarusten ja kylän muiden lasten kanssa, yhdessä käytiin koulua ja illat leikittiin yleensä meidän pihalla, kun se suurin oli. Välillä juostiin pelkkä pyyhe päällä tien toiselle puolelle uimaan ja välillä testattiin, kuinka pitkälle uskaltaa uida ettei koski vie mukanaan. Naapurustossa asui lähes kaikki kaverit ja aika kului metsiä, koskia ja teitä tallaillen. Elämä siellä kahden kosken välissä oli hyvinkin rauhaisaa ja jokainen tunsi aika hyvin toisensa. Mukavia muistoja ja ihania hetkiä. 



Kai se lapsuus siis aika hyvin meni ja antoi kivan pohjan elämälle. Ainakaan ulkoilmasta ja ystävistä ei tarvinnut jäädä paitsi ja molemmat on kyllä juttuja, jotka on edelleen aika tärekitä juttuja mulle. 

Söin muuten lauantaina ensimmäistä kertaa vaahtokarkkia, joka paistettiin nuotiossa. Yhden sain, kun olin liian hidas mun makkaran kanssa. Jotenkin tykkään silti enemmän sillai, että niitä ei nuotioida (paisteta). Ihan vaan näin loppuhuomautksena ;) 

Nyt sitten jatketaan tätä viikkoa. Toivottavasti se on myös teillä alkanut hyvin. 


Mukavaa tiistaita. 

Ruut

2 kommenttia

  1. Kauniita kuvia, me oltiin kans metsäretkellä toissa viikolla ja oli kyllä ihanan syksyistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luontoretket on kyllä aika ihania! Aurinkoa ei oo nyt taas vähään aikaan näkyny, mutta ihan hyvin tuolla metsässä tarkenee silti kun vaan muistaa pukeutua oikein :)

      Poista