Pihalla




Aurinkoiset terveiset täältä pihamaalta. Tänä aamuna auringon paistellessa oli pakko lähteä pihalle. Me ei olla ehkä ihan niitä ensimmäisiä pihamaalla hääräilijöitä, mutta yritetään silti jotenkin edes pitää nämä omat tilukset suht siistinä. Välillä sitten vaan katsellaan naapureiden pihoja, että näyttävätpä ne hyvin hoidetuilta ;) En silti ihan kamalasti ole asiasta paineita ottanut. Kaikki aikanaan. Rivitalon päätyasunto on aika ihana, mutta se tietää vähän enemmän pihahommia, kun pihaa on enemmän kuin vain takapiha. Mitään kovin mittavia operaatioita ei olla lähdetty tekemään, enkä ole halunnut ihan hirveitä summia pihaan käyttää. Keväällä kaadettiin taas muutama puu pihasta ja harvennettiin osaa. Tässä pihassa kun pensaita ja puita riitti. Edellinen asukas oli saanut aikaan jo melkoisen viidakon, joten sitä tässä on hiljalleen yritetty siistiä. Laattoja saatiin muutama rivi lisää ja hankin toisen laatikon kukille. Nyt toisessa kasvavat yrtit yms ja toisessa erilaisia kasveja. Meillä on myös vaihtolava, jonka päälle olen laittanut erilaisia kukkaruukkuja kukkineen. 




Takapihalle aurinko paistaa lähes koko päivän, joten siellä Ikeasta ostetut tuolit ja vaihtolavasta tehty pöytä. Talon sivulla sitten toinen pöytäryhmä, jonka on tarkoitus siirtyä enemmän etupihalle kunhan joku siirtää yhden kukkapenkin ;) Sitä odotellessa istun yleensä rappusilla iltapäivällä, koska aurinko siirtyy illan tullen hiljalleen etupihan puolelle. 


Kukkasista ja puskista ja niiden nimistä ei kamalasti tietoa ole. Osan ostin ihan vaan siksi, kun halvalla sai. Tästäkin syystä meidän piha on aika usein hyvinkin vihreä ja tänä vuonna olen kerrankin yrittänyt katsoa, että ostaisin kasveja, että ne kukkisivat sillai, että aina olisi jossain vähän kukkaa. Hiljalleen taidan siihen päästä ja nytkin ensimmäisten kukkien lakastuessa uusia näyttää olevan hiljaa avautumassa. Elämän pieniä iloja nämäkin ja toisaalta suuria onnistumisen tunteita, kun ihan alusta tässäkin lähdettiin.. 


Näistä kuvista suurin osa on otettu tänään. Reilu kolme tuntia siinä meni, että sain kitkettyä takapihan rikkaruohoista suurimman osan. Vielä on etupiha ja talon sivupiha jäljellä, huh. Tältä täällä siis näyttää nyt. Tämän kesän kukat ja pensaat on nyt istutettu ja voi keskittyä ihailemaan lopputulosta. On se kyllä vaan kiva juttu, että on piha, vaikka ihan pienikin. 


Tällainen torstai täällä. Huomenna onkin sitten kesäkuun viimeinen päivä, hurjaa vauhtia tämäkin kuukausi taas meni. 

Ruut

6 kommenttia

  1. Sama meillä, ympärillä on vähän laitetumpia pihoja! Mutta heillä onkin jo aikuiset lapset, olen lohduttanut itseäni sillä :D Mutta nurmikko ollaan aina koitettu pitää siistinä, se tekee jo paljon. Ja pikkuhiljaa näyttää meilläkin lisääntyvän pihalla touhuaminen kun lapset kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltiinkin nyt lauantaina niin ahkeria, että laitettiin lähes kaikki kerralla kuntoon :) ja tässäkin voit lohduttautua sillä, että ei oo lapsia ollenkaan :) Kyllähän sitä tuolla pihalla sais aikaa menemään vaikka kuinka, mutta oon sitä mieltä, ettei kaikesta tarvi ottaa niin kovia paineita. Tsemppiä siis sinnekin ;)

      Poista
  2. Oi siellähän kukoistaa! Mä en oo edelleenkään ostanut kuin etupihalle kesäkukkia, takapiha on ihan tylsän näköinen... Ja täälläkin on naapureilla viimeisen päälle laitetut pihat ja itse aina väkisin raahautuu kerran viikossa nurmikkoa leikkaamaan, ettei ihan pommilta näytä tää meidän tontti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä just tänään yks tosi onnellinen. Me laitettiin miehen kanssa oikein kalenteriin, että tänä viikonloppuna tehdään pihahommia ja kerran kun aloitettiin niin koko päivähän siinä meni, mutta valmista tuli :) Nyt kun on suurimmaks osaks piha saatu siistittyä kaikesta turhasta on mun kitkeminen paljon helpompaa, jee!!! Ehtii sitä siis vähän myöhemminkin :)

      Poista
  3. Ihania hommia siellä ja niin ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Muutimme juuri täällä Turun seudulla uuteen asuntoon, jossa on iso piha. Piha itsessään on tosi kiva, mutta missä kunnossa. Me vuokrattiin vaihtolava, johon kippasimme kaikki risut ja oksat. Todella kivasti olet käyttänyt lavoja sisustuselementtinä, sopii todella mukavasti teidän pihalle.

    VastaaPoista