Heinäkuun ensimmäinen maanantai






Takana todella mukava viikonloppu ja edessä ihan uusi viikko. Olo on just nyt aika hyvä. 

Viikonloppuna tosiaan ehdittiin tehdä vaikka mitä. Perjantaina iskelmäfestarit, lauantaina koko päivä pihahommia ja sunnuntaina pieni retki metsään. Kuvia näistä jossain vaiheessa. Nyt kumminkin tähän viikkoon. Mulle viikon aloitus on aina vähän nihkeä. Eilen illalla sanoinkin, että olis niin kiva, että mä voisin meistä mennä sinne töihin ja saisin jättää toisen tänne nukkumaan. Veikkaan, että joskus syksyllä oon toista mieltä, mutta nyt just nyt olis kiva olla töissä. No, mä yritän keksiä tekemistä täällä kotona ja maanantait onkin mun lemppareita. Ihan vaan jo siks, että ollaan viikonloppuna ehditty sotkemaan koko asunto ja mulla on kerrankin kunnolla tekemistä. Mun omituiset ilot ;) Tänä maanantaina innostuin vielä leipomaan kasan sämpylöitä kasvissosekeiton kanssa nautittavaksi. 

Koti näyttää taas hetken ihan mukavalta ja voin rauhassa siirtyä pihahommiin. Oikeasti mä oon tässä välissä ehtiny jo tekemään niitäkin ja lisäks istumaan aika monta tuntia auringossa kirjaa lukien. Tuntuu, että samat kirjat on pyöriny täällä jo turhan monta viikkoa, joten lukemista riittäis. 



Kirjoista puheen, mun on pitäny jo kauan aikaa tehdä yks postaus jonka näin Lauran blogissa täällä. Tarkoituksena löytää omasta kirjahyllysta mahdollisimman sopivat vastaukset 16 eri kysymykseen. Tää oli jotenkin hauska, joten tässä mun versio. 

Kirjahylly vastaa x 16

1. Oletko mies vai nainen? Iso tyttö
2. Kuvaile itseäsi? Soul surfer
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Rakkautta rivien välissä
4. Kuinka voit? Onnen ainekset
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi? K niin kuin koti 
6. Mihin haluaisit matkustaa? Wien
7. Kuvaile parasta ystävääsi? Kiitos kun olet olemassa
8. Mikä on lempivärisi? Musta ruusu
9. Millainen sää on nyt? Paljain jaloin
10. Mikä on mielestäsi paras vuodenaika? Juhannusvieras
11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä olisi sen nimi? Etsijät
12. Millainen on parisuhteesi? Mutta minä rakastan sinua
13. Mitä pelkäät? Synkän metsän siimeksessä
14. Päivän mietelause? Päivä kerrallaan
15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Tavoitteena elämä
16. Miten haluaisit kuolla? Kunnes sanon näkemiin





Tällaista tänne tänään. Heinäkuussa jo ollaan. Toivottavasti teilläkin on mennyt mukavasti!

Ruut





Ei kommentteja