Heippa ja mukavaa tiistaita.
Tänään on vähän pilvisempää, joten oon täällä koko aamun lukenu teidän blogeja. Näin kesäisin kun saattuu kulua hyvinkin monta päivää, että tietokonetta edes aukaisee. Niin kävi myös viime viikonloppuna. Toisaalta taas tietokoneessa itsessään ei ole mielestäni mitään väärää ja jokainen voi ihan itse päättää ajan, minkä sillä haluaa viettää. Joillekin se on sitä parasta lepoa, kun taas toiselle se on jotain ihan muuta. Itse koen tämän oman bloggaamisen ihan sen verran kivana, että oikeasti nautin siitä, että koneen saan välillä avata ja kyllä mä tykkään lukea muiden blogeja aina kun siihen vaan aikaa on.
Nyt kumminkin viime sunnuntain retkeen.
Yksi meidän kesän suunnitelmista oli käydä niissä paikoissa, joissa oltiin joskus oltu ja mietitty, että kesällä täällä olisi varmasti nättiä. Toisaalta uskon, että joka paikassa on kesällä nättiä, mutta erityisesti sitä oli täällä, Rummakon patikkareitillä ja sen laavulla.
Monta tuntia siellä vietettiin ja ihan vaan nautittiin. Oltiin pakattu mukaan aika paljon eväitä, joten kiire pois ei ollut. Ilma oli todella lämmin. Aikamoinen muutos ja maisemanvaihdos viikonlopun iskelmäfestareihin ja toisaalta taas siinä Lauri Tähkän biisejä hyräillessä askel polulla oli yllättävän kevyt. Täytyy kyllä myöntää, että välillä mua edelleen metsässä pelottaa. Minua, joka olen sen keskellä saanut kasvaa ja nytkin ollaan aika monta reissua metsään heitetty. On niin hiljaista, että jokainen rasahdus kuulostaa hyvinkin uhkaavalta ja kovasti yritän kuunnella, että mistä se karhu tulee ja autokin vielä monen monen kilometrin päässä tai entä jos ampiainen pistää ja olen allerginen ja jäi se kyypakkauskin kotiin, vaikka mukaan piti ottaa. Miten ihmeessä siellä silti tuntee olonsa niin levolliseksi ja metsä on se, missä ajatus ja koko olemus lepää. Yksin en sinne uskaltaisi, mutta sitten taas seurassa se on ehkä parasta mitä tiedän tai ainakin top viidessä.
Rummakon patikkareitistä aiemman postauksen voitte muuten lukea täältä. Edelleen voin tätä reittiä suositella, jos pieni kipuaminen ei haittaa. Tällä reitillä kun on lähes mahdoton eksyä, niin hyvin se on merkitty ja oman kunnon mukaan voi valita vähän lyhemmän reitin, jos siltä tuntuu. Me ollaan nyt kierretty molemmat reitit ja ihan hyvin siinä sai hikeä pintaan tuossa lyhemmässäkin. Reittien varrella on kaksi lampea ja ensimmäiselle pääsee jo ihan reitin alussa, eikä tarvitse edes lähteä patikoimaan, jos ei halua. Tämä laavu taas sijaitsee siellä vähän kauempana toisella lammella.
Nyt on tämä paikka nähty huhtikuussa vielä kun lampi oli niin jäässä, että jäällä pystyi kävelemään ja tänä sunnuntaina kesäisenä päivänä, kun aurinko lämmitti ja teki mieli hypätä lampeen.
Menkäähän muutkin metsään, jos se vaan mahdollista on :)
Ruut
Ei kommentteja