maanantaita


Vaikka eilen illalla kaaduttiinkin sänkyyn heti pienen leffahetken jälkeen rättiväsyneinä niin voitiin vaan todeta, että olihan taas viikonloppu. Perjantaina aloitettiin se pienellä leikkihetkellä tätin rakkaan kanssa, joka täytti jo 3. Synttärisankari oli niin innoissaan leikkikavereista, että edes herkut eivät maistuneet. Oli vaan leikittävä. Lauantaina lähdettiin ajelemaan kohti seuraavaa juhlapaikkaa, jossa vietettiinkin sitten yö ja vielä eilen ajeltiin kahden kahvipöydän kautta kotiin. En rehellisesti muista, että milloin oltaisiin syöty noin paljoa ja niin hyviä ruokia. 

Nyt kaikkien juhlallisuuksien jälkeen on taas ihanaa olla kotona. Siivoilua ja lepäilyä luvassa siis. Oli muuten pakko ottaa kuva noista ruusuista. Sain ne mieheltä silloin synttäripäivänäni ennen juhannusta ja vieläkin ovat noin hyvässä kunnossa! En ole tainnut koskaan nähdä noin kestäviä ruusuja. Kuvassa oleva lehti on taas lainattu eilisellä kotimatkalla äitiltä. Nyt siis lehti kainaloon ja hattu päähän ja ulos aurinkoon. 

Mukavaa uutta viikkoa sinne teille!

Ruut

Ei kommentteja