Yritin hiljaa kömpiä makuupussista pois. Aamuisella vessareissulla lähes huomaamattomat seitit puiden oksilla takertuivat jalkoihin ja kasvoille. Rannasta lähti karkuun muutama lintu. Kaikkialla oli rauhallista. Menin takaisin mökkiin. Pujahdin sänkyyn hetkeksi sinne tuttuun kainaloon. Viimein nousin ja pistin kahvin tippuman. Toinen heräsi ja kysyi, mistä ääni tulee. Muistutti lähinnä moottorisahaa tuo vanha keitin. Pyysin, että jatkaa unia. Kahvikuppi kädessä kipittelin laiturille istumaan. Lokki katseli minua ja pienet kalat uivat ympäri laituria.
Päivä kului siinä laiturilla istuskellen ja välillä makoillen. Toinen kävi välillä vieressä istumassa, muuten touhusi omiaan. Tarkkailin maisemaa, pilvien muotoja ja ihmettelin, miksi muut ei muka näe sitä dinosauruksen muotoista puuta järven toisella puolella tai nallea huiskuttamasa pilvessä. Muodot ja niiden tarkkailu on mukavaa puuhaa. Muutaman kerran pulahdin uimaan ja söin. Ei ollut kiirettä kummallakaan. Kyläkaupasta sai jäätelöä ja mukaan kahvia pahvimukissa tai niin he ainakin ikkunassa mainostivat. Saatiin vieraitakin. Hetkeksi ranta täyttyi naurusta, kiljahduksista ja pienistä jaloista. Sitten taas hiljeni. Jäätiin sinne vain me kaksi. Seurailtiin lintuja ja juteltiin. Oli aikaa kuunnella ja kertoa. Viimein teki mieli vesille.
Halusin soutaa, mutta otettiin myös moottori mukaan, jos en jaksaisikaan. Tutkittiin järveä ja se mikä jäi tutkimatta, päätettiin säästää seuraavaksi päiväksi. Vesi liplatti ja kaikkialla oli niin kaunista. Oli mökkejä, suuria kallioita, metsää, rauhallisia rantoja ja asumattomia saaria. Jostain kuului kahinaa ja ehkä joku suurempi eläin säikähti meitä ja juoksi karkuun, sen verran puut heiluivat ja metsikössä rymisi. Kului tunti ja toinenkin. Aurinko alkoi laskea ja rannalla mökkien pihoissa ihmiset kantoivat vettä saunoihinsa. Käännettiin mekin viimein veneen nokka takaisin.
Sauna lämpesi samalla kun itse tein iltapalaa valmiiksi. Mentiin uimaan. Huomasin, että minusta on tullut arka ja kastautuminen vaatii aikaa. Uitiin vierekkäin ja välillä toinen meni edeltä, ihan vaan siksi, että pimenevässä kesäyössä ei voinut olla varma, mitä siellä pohjassa oikein on. Hiukset pestiin järvivedellä. Viimein kömmittiin takaisin makuupusseihin. Katsottiin elokuvaa ja syötiin kunnes silmät alkoivat painumaan kiinni. Muutama itikka taustalla inisi, mutta se ei haitannut. Hetken ehti muistella päivän tapahtumia, mutta viimein uni vei voiton.
Rauhallinen lämmin kesäpäivä, jota varmasti vielä syksylläkin muistellaan.
Suunnilleen näin kului tämä viikonloppu näissä maisemissa. Kotiin palasi eilen kaksi tyytyväistä. Ehkä joku päivä taas uudestaan..
Ruut
Ihania kuvia <3 Ja mukavan kuuloinen viikonloppu ollut!
VastaaPoistaNäin kesällä ja noissa maisemissa se kuvaaminen on kyllä vähän vähemmän vaikeaa :) Mukavaa oli :)
VastaaPoista