Heippa ja terveisiä taas metsästä. Ollaan tässä viikon sisällä retkeilty jos ei ihan päivittäin niin aika usein kumminkin. Viime viikolla loppuviikosta löydettiin taas tosi kiva uusi paikka. Itse etsin nämä paikat yleensä geokätköjen avulla. Kätköt kun on monesti laitettu just johonkin näkemisen arvoiselle paikalle. Tosin tämä paikka ei ollut ihan se mitä kartasta olin katsonut ja oikeastaan se, missä luulin olevani sijaitsee jossain aivan toisaalla. No jostain ihmeen syystä täällä sattui olemaan myös laavu ja hienot maisemat.
Aika monta tuntia vaan istuttiin siellä ja nautittiin. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi. Paikka oli niin mukava, että otettiin seuraavana päivänä sisko lapsineen mukaan ja olihan siellä myös äitikin. Todella mukava paikka isommallekin porukalle. Uskon, että palaamme tänne(kin) vielä uudestaan nyt kesän aikana.
Mun sisustusblogi on siis siirtynyt tällaseks metsäblogiksi. Just nytkin istun tässä sohvalla vielä vähän kohmeessa. Takana muutaman tunnin lenkki taas johonkin ihan muualle. Käytiin iltateet juomassa metsässä. Siellä on vaan ihmisen hyvä olla ja kyllä muuten unohtuu kaikki pikkusetkin murheet vähäksi aikaa, kun jossain pusikossa rämpii ja yrittää sivusilmällä seurata, että näkyykö missään karhuja ;) No onneks mulla on oma tukeni ja turvani mukana joka välillä nostaa, välillä työntää tai niinkun tänään joutu rattiin, kun mun rohkeus siellä pikkutiellä loppui ja en uskaltanut enää ajaa metriäkään :)
Menkää siis metsään te kaikki siellä. Metsässä ruokakin maistuu paremmalta ;) Lisäks tulee huomaamatta käveltyä pitkiäkin matkoja, joten kyllä se ihan liikunnasta käy. Tämä paikka löytyy Laukaan Saviolta vähän ennen Hyyppään vuorta. Jos ei ihan Hyyppäälle jaksa kiipeillä niin tänne ei ihan niin pitkä matka ole ja metsätietä pitkin pääsee perille saakka.
Mukavaa ja vähän sammaleen tuoksuista maanantaita sinne teille!
Ruut
Ihanat kuvat ja maisemat sekä söpö retkeläinen. Minusta on mukavaa kun blogit elävät bloggaajan arkea, eli aiheet muuttuvat elämän mukana. Mukavia retkipäiviä!
VastaaPoistaTiiätkö, että tää kommentti oli jotenkin tosi ihana. Jäin miettimään sitä pitkäks aikaa. Onhan se aika ihanaa, että elämäntilanteet muuttuu ja näköjään blogi siinä mukana :)
PoistaKauniit ja aurinkoiset kuvat! Niin ihanan suomalaista 😊
VastaaPoistaSitä se kyllä on :)
Poista