Mummoni korut


Heippa ja terveisiä täältä sairastuvalta. Hampaan parantelu ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista, mutta ehkä hiljalleen (siis tosi hiljalleen) aletaan olla voiton puolella. Kirjoja ja leffoja niistä on viime päivät tehty. Eilen jaksoin päivälläkin olla vähän aikaa pystyssä ja illaksi pääsin jo pois kotoa. Lenkitkin ovat koostuneet lähinnä pieniä askelia ottaen tuohon rantaan auringonlaskua ihailemaan, mutta kyllä täältä vielä noustaan. Viimeistään sitten, kun menen sen toisen hampaan poistattamaan..  

Eilen siinä jalkeilla ollessa oli pakko kaivaa kamera esiin. Halusin näyttää teille jotain kaunista ja itsekin saada muuta ajateltavaa. Mikäs sen parempi keino, kun miettiä erilaisia asetelmia ja ikuistaa niitä ;) Tätini ja vanhempani olivat olleet tyhjentämässä mummoni asuntoa ja täti oli löytänyt sieltä kaikkien tavaroiden keskeltä korulippaan. Sain valita sieltä itselleni jotain. Helmiä minulla ei aiemmin ole ollutkaan ja tuo toinen pääsi jo heti kaulaan. Ihana kesäkoru. Näitä pitäessä on ajatus mummosta mukana ja se tuntuu ihanalta se. 


Aiemmin koruina ovatkin olleet lähinnä sormus ja kello, joten ehkä sitä välillä voi laittaa jotain kaulaankin.

Nyt taidan jatkaa lepäilyä ja nauttia ties monettako kahvikupillista. Vihdoin kun pystyy taas kahvia juomaan maistuu se niiin hyvältä!

Mukavaa lauantaita sinne!

Ruut

4 kommenttia

  1. Ihanat! <3 Rakastan vintage-koruja ja etenkin helmikoruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin, viimeistään nyt :) Aiemmin mulla ei sellasia oo ollut :)

      Poista
  2. Voi miten kauniit! Minäkin sain valita koruja isoäitini jäämistöstä ja niitä tuntuu kyllä hyvältä käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuntuu. Jospa sitä itsekin vois välillä pukeutua vähän hienommin tai sitten vaan olla kotiasussa ja helmet kaulassa ;)

      Poista