Mummoni mun

Torstai.

Alunperin mun piti tulla kirjoittelemaan meikeistä ja meikkisiveltimistä, mutta jostain syystä se ei nyt tuntunutkaan hyvältä. Oon rehellisesti sanottuna vaan odottanu, että tää toukokuu olis pian ohi. Ihan liian monta vaikeaa asiaa yhteen kuukauteen, joten alkaa hiljalleen tästä naisesta puhti olla poissa. Kaiken lisäks tämäkin aamu aloitettiin vähän huilailemalla, kun kipu sumensi silmät hetkeks. No, mutta sen suhteen ollaan jo voiton puolella. Jokaisella ne omat juttunsa ja kaikesta huolimatta tosi hyvin täällä asiat on. Ne ikävät vaan välillä tuppaa tulemaan kaikki kerrallaan. Mikähän siinäkin on? 

Sitten näihin kuviin. Kuopio ja Puijo. Olin viimeksi siellä käynyt joskus todella kauan sitten. Itse torni oli jo illalla kiinni, mutta näkymät sieltä tornin juurelta oli kyllä hienot nekin. Niin rauhallista ja kaunista..

Kuopio ja savo toi mieleen mummoni. Savolaisuus hänestä kun ei tainnut koskaan lähteä, vaikka ei siellä enää pitkiin aikoihin asunutkaan. Mummoni, jonka hautajaisia nyt tulevana lauantaina vietetään. Paljon olen nyt viime viikkoina häntä muistellut. Yksin ja tuon toisen kanssa. Näissäkin asioissa ihmiset on tosi erilaisia. Osa tykkää muistella ja kertoa juttuja monille ja käydä läpi koko kuolemaa. Itse en aluksi välttämättä osaa muuta kuin surra ja sitten viimein kun tekee mieli jotain ajatuksia jakaa ne haluaa tehdä vaan sille kaikkein lähimmälle. Onneksi viimein tulee myös aika sille, että tajuaa miten paljon on muistoja. Niistä ehkä joskus voi puhua, mutta kyllä se kirjoittaminen on aina itselleni helpompaa. Ei me kaikki olla puhujiksi synnytty ja ehkä ei tarvitsekaan.. 

Voi miten onnellinen olenkaan siitä, että miten monta vuotta sain mummoni kanssa viettää. Jo ennen kouluikääni meidän perhe ja isovanhempani asuttiin yhdessä. Talot vierekkäin ja pesuhuoneen kautta pääsi kätevästi mummon luo. Siellä vietettiinkin paljon aikaa. Mummo saattoi välillä piipahtaa meiän puolelle, mutta usein toisinpäin. Itse muistan parhaiten ne päivittäiset kahvihetket. Saatoin istua kahvilla monta tuntia ja jutella samalla kun mummo hääri keittiössä. Aika usein hänen puolelle mennessä hän saattoi makoilla sängyssä lehteä lukien, mutta nousi lähes heti ja aina oli aikaa kahville. Kesät nukuttiin serkkujen kanssa mummon yläkerrassa ja kikatettiin kaikki yöt ja lopetettiin hetkeksi, kun mummo papiljotit päässä tuli hyvinkin vihaisesti sanomaan, että pitäisi olla hiljaa. Ulkoleikeissä pestiin kiviä, joita mummo kävi aina uskollisesti ostamassa, että saatiin rahaa karkkiin. 

Mummon kanssa myös matkusteltiin. Muistan yhdenkin reissun, joka tehtiin Itävaltaan. Minä siellä lentokentällä taisin pienenä lapsena neuvoa mummon ja papan oikeaan paikkaan ja huolehtia asioista, mutta hyvin me perille päästiin. Joskus lähdettiin sitten ihan vaan kylillä käymään. Viimeisen kerran auton kyydissä muistan mummon kysyneen minulta, että missäs se vilkku oli.. sen jälkeen en kyytiin enää mennyt ja eikä tainnut mummokaan kovin ajella ;) 

Jossain vaiheessa muutettiin siskon kanssa sinne mummon ja papan vintille. Sinne rakennettiin meille vessa ja parveke ja kunnostettiin huoneet. Siinä sitten molemmat omilla yöjuoksuillamme hiippailtiin hiljaa mummon ja papan ohi, etteivät he heräisi kun aamuyöllä kotiin tultiin.. 

Mummolla riitti juttuja ja ystäviäkin kävi kylässä aika usein. Parhaiten mieleen jäivät jutut "tyttökavereiden" kanssa eletyistä hetkistä, papan tapaamisesta, monista reissuista ja sukulaisista. Mummo myös halusi kuulla aina minun kuulumiset ja niitä sitten yhdessä mietittiin. 

Näin aikuisena sain vielä viettää hyvin monta hetkeä mummoni kanssa ja ihan viimeiseen tapaamiseen saakka juttuja vaihdettiin. Vuosi sitten vietettiin kahdestaan mummon synttäreitä ja juotiin limsaa ja syötiin suklaata samalla kun puhuttiin miehistä. Minä näytin omani kuvia, joita hän katseli tarkaan ja muisti kehua monta kertaa ja samalla mummo puhui papasta :) Pääsiäisenä saatiin vielä olla porukalla mummoa katsomassa ja lähtiessä pikkuinen A meni vielä mummoa halaamaan ja sanoi, että "mummo, me rakastetaan sinua". Hän puki sanoiksi sen, mitä mieltä varmasti meistä jokainen oli. Ei me silloin vielä arvattu, että viimeisen kerran nähtiin.

Ehkä sitä ei vielä oikein ymmärrä, että hän ei täällä enää koskaan tule olemaan, mutta muistot sydämessä säilyvät aina. 

Elämä on ihmeellistä. Jos se olis vaan ainaista iloa niin eihän se tuntuis elämältä ollenkaan. 

  

Tällanen torstain postaus. Mummon muistolle.

Ruut