Keskiviikon kollaasi


Kuulumisia.. 
7h leikkireissu. kotiin lähtiessä B jäi itkemään, ettei ystävä saa vielä lähteä. ei tainnut tuokaan aika riittää leikkiin ;) paikalla oli myös ystäväni lapsineen jonkun aikaa, joten toimintaa riitti. 

satamakahvit oman rakkaan kanssa. terassikausi avattu.  

vapun juhlintaa ystävien ja sukulaisten kanssa. 

yksi kasattu hylly. ihan vaan ystävällisyyttäni siskolleni. mulla sattu olemaan aikaa ja ollaan muutenkin siskon kanssa kokoiltu lähes kaikki heidän huonekalut. 

muutama lenkki ja uusia paikkoja, joista tän päivänen oli paras (instakuva). 

monta tuntia pihatöitä.

pitkään nukkumista. parasta on kun välillä toinen aukaisee toisen silmän ja sanoo jotain ja sitten tunnin päästä toinen. ei kiirettä. 

jäähyväiset mummolle. ehkä senkään takia ei pieni tauko blogijutuista teki hyvää. ikävä tulee, mutta onnellinen mieli niin monesta yhteisestä vuodesta. 

aika monta sarjaa alusta loppuun. 

herkuttelua ja siivoilua. 

äänikirjojen kuuntelua omalla takapihalla. 

yksi salireissu. 

kahvit viherlandiassa. samalla pikku katsastus kukkiin. 

lumisateessa ajelua kesärenkailla. 

aika monta hetkeä saunassa. 

naurua, hymyjä, kyyneleitä, pusuja ja haleja.

Mites teillä on mennyt?

(kollaasin kuvat leikkireissultani)

Ruut 







Ei kommentteja