Rannalla


Näin rannan lähellä asustellessa yksi merkittävimmistä tapahtumista tuntuu olevan jäiden lähtö ja etenkin sen seuraaminen. Milloin se tapahtuu ja vieläkö siinä kesttää kauan jne. Ikkunasta näkyvä järvi olikin ensimmäisiä sulia järviä tällä suunnalla. Alkukeväästä sen huomasi siitä joutsenten määrästä, joita parhaimmillaan oli se 50 siellä huutelemassa. Silloin ei aamuisin herätyskelloa tarvinnut. Toki ne jäätkin olivat mukava asia ja päästiin käymään läheisissä pienissä saarissa ja nauttimassa auringosta jäällä käppäillen. 


Tässä viikon sisällä yksi parhaimmista jutuista olivat iltalenkit läheiselle kalliolle. Auringonlaskut tuntuvat olevan joka ilta vähän erilaiset ja taivaalla voi nähdä vaikka minkälaisia värejä. Siinä hetkessä on hyvä viipyä. Mennä toisen kainaloon ja olla vaan tai välillä istua yksin ja vaipua ajatuksiinsa, kunnes vähintään toinen on kylmästä kankea ja haluaa takaisin sisällä lämpimään. Voi, miksi se lämpö taas meni pois? No, onneksi ilma on raikas ja ulkoilla voi ihan millä säällä tahansa. 


Leppoisaa tai reipasta sunnuntaita sinne ihan jokaiselle. Täällä me tehtiin jonkin sortin ennätys siinä miten pitkään nukuttiin, mutta näin sunnuntaisin se ehkä on sallittua. Tänään ei voi kun todeta, että olipahan viikko. Toivottavasti ensi viikosta tulisi edes pikkaisen helpompi. 

Ruut

4 kommenttia

  1. Voi kun nää kuvat on nättejä! *.*
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini :) Luonto on kyllä nyt ollu erityisen kaunis!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa <3 joskus on vaan niin helppoa ottaa kuvia! :)

      Poista