Just nyt mun pitäis olla hyvän ystävän polttareissa ja hoitaa kaason velvollisuuksia, mutta oma olo saneli toisin. Kaiken lisäks kuume on noussu tasaiseen tahtiin koko päivän, joten en oo kovin sängystä ylös päässy. Vähän aikaa jaksoin katsella meidän lounaan valmistumista ulkona grillissä ihan vaan todetakseni, että ulkona näytti todella kivalta. Erityisen ihanaa oli myös, että hän oli yöllä googletellu ohjeita flunssantorjuntaan ja sain jo aamusta apteekin tuliaisia. Nyt on uus kuumemittari kainalossa ja muita myrkkyjä tautia torjumaan..
Ajan kuluks ja sen kunniaks, että jaksan vähän aikaa ajatella jotain ajattelin, että saatte luvan tutustua muhun vielä enemmän. Muutamissa blogeissa on nyt kiertäny tällanen juttu, johon itekin päätin vastailla. Kuvituksena mun Pinterestin tilin kuvia (koska kamera ei just nyt pysy kädessä). Mielestäni ihania juttuja, joita voi katsella mun nimellä sieltä (ja josta näkee myös kuvien alkuperäisen paikat). Aina välillä tulee pinnailtua, aika usein vain katseltua.
3 asiaa joista pidän:
Kahvi, joka käy mielestäni kaiken kanssa. kahvia ja pullaa tai kahvia ja hampurilaista, nam!
Tyynyt. niitä voi laitella vaikka mihin ja ne on pehmeitä ja niiden avulla on helppo muuttaa sisustuksen tunnelmaa.
Veden liplatus. Aika pysähtyy rannalla istuen ja vettä katsellen.
3 asiaa, joista en pidä:
Lättänät hiukset. Tuntuu, että tää on ainakin oma ongelmani tosi usein.
Täytekakku, jossa on banaania. Ei mene alas, ei sitten millään.
Jäiset tiet. Ennen oli sentäs lunta..
3 asiaa, joita tein viikonloppuna:
Saatoin vähän murhetia näitä muutoksia suunnitelmissa. Onneks oli olkapää vieressä..
Niistin. Monta kertaa.
Luin blogeja. Kerrankin aikaa siihen niin paljon kun vaan jaksaa silmiä auki pitää.
3 asiaa, jotka osaan:
Virkata mattoja.
Soittaa pianoa.
Tehdä hyvää pizzaa.
3 asiaa, joita en osaa:
Neuloa.
Valehdella/narrata (jään aina kiinni, vaikka pitäis vaan vitsailla jostain).
Puhua yksin.
3 asiaa, jotka haluaisin osata:
Laulaa paremmin.
Puhua sujuvammin saksaa, englantia ja ruotsia.
Tehdä ne villasukat!
3 asiaa, joita minun pitäisi tehdä:
Siivota varasto.
Maalata yksi pieni seinä.
Mennä hammaslääkäriin.
3 asiaa, joista stressaan:
Tulevaisuus.
Terveys.
Talous.
3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:
Rakkaan kainalo. Siinä on hyvä olla.
Hyvä musiikki. Hyvällä keikalla sitä on vaan just siinä eikä mielessä oo mitään muuta.
Sauna.
3 asiaa, joista puhun usein:
Siskoni pojat. Ne vaan on aika ihania.
Päivittäisistä touhuista ja ajatuksista.
Vähän milloin mistäkin ja aiheet saattaa vaihtua ihan lennossa.
3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle:
Kotivaatteet.
Ulkoiluvaatteet.
Pitkä villatakki.
3 asiaa, joita en pue päälleni:
Shortsit.
Napapaita.
Jotain missä on palloja. Muiden päällä saattaa olla kiva kuvio, itse en osaa pitää ollenkaan.
3 asiaa, jotka haluaisin hankkia vaatekaappiini:
Uudet farkut.
Joku kiva neule.
Tavallinen valkoinen T-paita.
3 asiaa, joista unelmoin:
Matkasta pohjoiseen.
Koirasta.
Töistä.
3 asiaa, joita pelkään:
Että jollekin läheiselle tapahtuu jotain ikävää.
Pimeää.
Ampiaisia.
3 asiaa, joita toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa:
Työelämään paluu.
Terveysasiat edes vähän paremmaks.
Hyvä ja mielekäs arki.
Hei, olipa hauska! Pitääkin poimia omaankin blogiin ;)... Kivaa viikonloppua!
VastaaPoistaTätä oli kyllä ihan hauska miettiäkin, vaikka näin kuumeisena ei mieli kovin terävänä oo ;) Jään oottaa sun versioo :)
PoistaOikein kiva postaus <3 Kiva oppia tuntemaan sinua enempi :)
VastaaPoistaLeppoista sunnuntaita!
Kiva kuulla :) <3 ja sunnuntai oli hyvinkin leppoisa :)
Poista